Ott Tänak sai perjantain jälkeen viiden minuutin aikarangaistuksen.
37-vuotias virolainen ajoi rengaskatsastajan päältä Saarikas 2 -erikoiskokeen jälkeen. Katsastaja sai tilanteessa lieviä vammoja.

Pelaa ammattilaisten vihjeillä
Sotkamossa peli käyntiin neljältä. Haminan Pallolla edessään Mission Impossible
Ideat, infot ja kaikki tarvittavat työkalut, kuten laadukkaat arviot.
ATLEETTI x VEDONLYÖJÄ.com
Tuomariston mukaan Tänak oli viittonut katsastajalle, että tämän tulisi väistyä. Samaan aikaan toinen katsastaja oli tutkinut Hyundai-kuljettajan renkaita. Virolainen oli lähtenyt myös liikkeelle ilman lupaa.
Viiden minuutin aikarangaistuksen lisäksi Tänak sai myös 35 pisteen ehdollisen rangaistuksen, mikä astuu voimaan, mikäli kuljettaja tekee vastaavanlaisen rikkeen uudestaan kuluvan kauden aikana.
Tänak pahoitteli myöhemmin tilannetta. Virolainen kertoi, ettei hän ollut tietoinen katsastajan loukkaantumisesta.
Rangaistuksen myötä Tänak on pudonnut kilpailussa sijalle 24. Eroa kärkeen on yli kuusi minuuttia. Löydät rallin aikataulun ja tilanteen täältä.