Kausi 2019-20 oli Oula Palveelle erityinen, sillä EHT-tasolla Leijonissa debytoinut hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen Pittsburgh Penguinsin kanssa. Kausi AHL:ssä horjutti henkistä hyvinvointia.
– Minulla oli tavallaan sellainen tunne, etten ollut henkisesti oikeassa paikassa, joten lopetin jääkiekon katsomisen, kun en ollut kaukalossa. Lopetin tulosten, videoiden ja otteluiden seuraamisen, ja niin se on ollut viimeiset noin viisi vuotta, Palve avaa Hockeynewsin haastattelussa.
Pohjois-Amerikassa NHL-uran tavoittelu jäi yhteen kauteen. Kesken kauden Dallas Starsin organisaatioon treidattu Palve keräsi 60 AHL-ottelussa yhteensä 3+10=13 tehopistettä.
Sen verran sääntöjä vahvistavaa poikkeusta Palve sanoo olevan, että esimerkiksi hiljattain Djurgårdeniin siirtyessään hän katsoi, miten joukkue pelaa ja pärjää sarjataulukossa. Työt hän pyrkii jättämään kaikin keinoin työpaikalle.
– Mielenterveyteni vuoksi olen nauttinut ajatusten tyhjentämisestä areenalta lähtiessäni ja tehdessäni muita asioita. Yritän pysyä poissa myös sosiaalisesta mediasta, vaikka se on vaikeaa.
Toissa kaudella Liigan pistepörssin voittanut Palve on Ilveksestä lähdettyään etsinyt paikkaansa. Molemmilla kausilla joukkue on vaihtunut kesken kauden.
Ruotsissa paikallinen media ja joukkueen valmennus kehuvat tuoreen hankinnan esityksiä harjoituksissa. Debyytti Djurgården-paidassa on vielä tekemättä, mutta Palvelle povataan tiettävästi ylivoimapaikkaa.
Alkukauden Palve pelasi kahden kuukauden pätkäsopimuksella Sveitsin Klotenissa 16 ottelua tehoin 1+4=5.



























