Suomessa ei ravata torstaisin vielä muutaman viikon ajan, joten jälleen katseet siirretään länsinaapuriin.
Ruotsissa Gävle isännöi illan pääraveja. T64- kierroksella on lisäksi tarjolla lähes 65 000 euroa lisärahaa. Suomalaisittain päivän mielenkiintoisin lähtö juostaan ehkä jo ennen 64-kierroksen alkua. Ravien kolmannessa lähdössä mukana on Tuomas Pakkasen omistama sekä valmentama hienosti Ruotsissa talvella menestynyt Ray of Sunshine. Tämän lisäksi lähdössä tauolta palaa viime syksynä useammassa suurkilpailun finaalissa juossut ja Oaksin karsinnan voittanut Katja Melkon valmentama sekä Marko Kreivin Göteborg Smart Repair Centerin omistama Pure Stella.
T64-kierros käynnistyy neljännestä lähdöstä ja kierroksen alkuun Daniel Wäjerstenin talli on isossa roolissa. Avauskohteen Bourbon Phantasy avasi uransa toisella sijalla johtavan takaa ja se hakee nyt uransa avausvoittoa hyvältä lähtöradalta. Toisessa kohteessa tauolta palaa viime vuonna lauantaisinkin hienosti menestynyt Mellby Mowgli. Kolmas kohde on kierroksen ensimmäinen kahdesta kylmäverilähdöstä. Lyhyellä 1640 metrin matkalla paalulta starttaavat Lill Tesla sekä Monster Mitchi koittavat kääntää kakkossijat ykköseksi.
Neljännessä kohteessa paalulta starttaavaa Ies Ingusmemorya lähtee takamatkalta jahtaamaan viimeksi suursuosikkina tappion kokenut Fulmine Degli Dei. Viides kohde on B-lisenssin omaavien valmentajien lähtö. Lähdössä ainoa hevonen, joka on onnistunut viimeiseen viiteen starttiin voittamaan on First Class Flight ja se starttaa selvänä ennakkosuosikkina. Päätöskohde on osa kylmäveristen DubbelCupen sarjaa ja tässäkin paalulta starttaavat Prinsessan Stöen sekä Jonases Ninja ovat viime aikoina napanneet kakkossijoja.
Gävlen ravit käynnistyvät kello 19:20 ja T64-peli sulkeutuu 20:30.
Nyt Ruotsin raveja voi seurata myös Atleetin sivuilta. Rekisteröidy ja katso ATG:n kansainvälistä englanninkielistä lähetystä Atleetin sivuilta.
Seuraa Atleetti Raveja Facebookissa ja Instagramissa, niin tiedät mitä raveissa tapahtuu!






































