Kuva: All Over Press

Patrik Laine palasi kaukaloon – yksi yksityiskohta pisti silmään

Ville Hirvonen |

Montreal Canadiensin NHL-hyökkääjä Patrik Laine teki lauantaina paluun joukkueharjoituksiin.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta loukkaantumisen jälkeen, kun Laine nähtiin mukana joukkueharjoituksissa. Toki hän oli jo aiemmin käynyt yksinään jäällä.

Canadiens julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, missä Laine ja muut pitkään sivussa olleet pelaajat olivat harjoituksissa mukana.

Laineen kohdalla silmään pisti se, että hänellä oli yllään Montrealin sininen harjoituspaita. Tämä tarkoittaa sitä, ettei suomalaiseen saanut ottaa vielä fyysistä kontaktia harjoitusten aikana.

Myös Jake Evans ja Kirby Dach olivat nyt pitkästä aikaa mukana Montrealin harjoitusvahvuudessa pitkästä aikaa.

Laine, 27, loukkaantui jo lokakuussa NHL-kauden viidennessä ottelussaan. Hän on ollut siitä lähtien sivussa, eikä kovasta laukauksestaan tunnettua suomalaista valittu myöskään Leijonien helmikuun olympiajoukkueeseen.

Lokakuussa arvioitiin, että Laine on sivussa tositoimista 3-4 kuukautta. Canadiensin GM Kent Hughes on nyt vahvistanut, että tuo alkuperäinen arvio on edelleen voimassa.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA