Kuva: All Over Press

Pelicans-tähti kuritti Olli Jokisen HIFK:ta – “Meillä oli erittäin paljon vaikeuksia”

Matias Hauhia |

HIFK:n vierasmatka Lahteen ei ollut onnistunut.

Olli Jokisen HIFK kärsi avausviikon toisen tappion, kun se hävisi Pelicansille vierasottelussa 5–2-lukemin. HIFK:n kausi alkoi tällä viikolla vierasvoitolla Jukureita vastaan, mutta perjantaina kotiavauksessa se kärsi tappion Kiekko-Espoolle.

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

Lahdessa kaikki alkoi helsinkiläisten kannalta hyvin, kun Petrus Palmu vei HIFK:n johtoon ajassa 4.36. Erätauolle siirryttiin kuitenkin tasatilanteessa. Toisessa erässä ruotsalaissentteri Christoffer Forsberg aloitti todellisen näytöksen, kun hän toisessa erässä osui kahdesti ja täydensi vielä hattutempun kolmannessa erässä.

Jokinen myönsi ottelun jälkeisessä MTV:n lehdistötilaisuudessa, että Pelicans ansaitsi voittonsa, koska HIFK ei pystynyt vastaamaan lahtelaisten luisteluun eikä kamppailupelaamiseen.

– Aika monesti otettiin hopeaa niistä. Pelsu pystyi määräämään pelin tempon kiekolla ja ilman kiekkoa. Meillä erittäin paljon vaikeuksia.

–Meillä oli erittäin paljon vaikeuksia tänään.

Tappara pilasi juhlat

KalPa aloitti lauantain ottelun juhlallisin menoin. Kotiavauksessa Niiralan hallin kattoon nousi seuran historian ensimmäinen mestaruusviiri.

KalPa aloitti kautensa tällä viikolla jatkoaikavoitolla viime kauden finaalivastustajastaan SaiPasta. Kauden toisessa ottelussa vieraaksi saapui Tappara.

Tamperelaiset pilasivatkin kuopiolaisten juhlatunnelmat, kun se myllytti kotijoukkuettta kahdessa erässä oikein huolella. Viimeiseen erään lähdettiin Tapparan 4–0-johdossa.

KalPa heräsi kolmanteen erään ja takoi kolme maalia. Tappara kuitenkin onnistui kasvattamaan johtoaan 5–3 ja sinetöimään ottelun.

Lauantain tulokset:

HPK–Sport 4–1
K-Espoo–Ässät 2–1
KalPa–Tappara 3–5
KooKoo–SaiPa 4–6
Pelicans–HIFK 5–2
TPS–Lukko 3– 0