Liigassa on tapahtunut JYPin päävalmentaja Petri Matikaisen mukaan suuria muutoksia viimeisen kahdeksan vuoden aikana.
Petri Matikainen on nyt valmentanut kaksi kautta Liigassa sen jälkeen, kun hän lähti Keski-Euroopan kentille vuonna 2018. Matikainen avasi Atleetin haastattelussa, että millä tavoin sarja eroaa siitä, millainen se oli kahdeksan vuotta sitten.
– Paljon paljon aktiivisemmalta. Jotenkin tuntuu, että paljon kovempi sarja ja tempo on kovempi. Tietysti se peli on kehittynyt kaikkialla, mutta on kova liiga, JYPin päävalmentaja arvioi Atleetin Panu Markkaselle.
Pelimäärät liigassa ovat Matikaisen mukaan erittäin suuret, mkkä tekee siitä muihin Euroopan sarjoihin nähden erilaisen.
– On kova tuo 60 peliä ja ensi kaudella on vielä enemmän. Kyllä se tuntuu. Keski-Euroopassa kun pelataan se 48–52 peliä, siellä on mahdollisuus harjoitteluun ja yksittäisiin peleihin valmistautuminen hyvin erilainen kuin verrattuna täällä.
– Se on aika rasittavaa. Kun mietitään nuoria pelaajia, onko se kehityksen kannalta kaikista paras vaihtoehto. Pelaamalla toki oppii, mutta myös harjoittelemalla.
JYP kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Pelicansin. Mikä on jyväskyläläisten vire ottelusarjaan lähdettäessä?
– Niin hyvä kuin vain pystytään. Tietysti tuossa oli vähän sellaista ailahtelevaisuutta ja ehkä vähän mieli karkasi tuossa välillä. Kun varmistettiin paikka playoffeissa, tuli sellainen hetkellinen piikki alaspäin. Sitä on yritetty nykiä ylöspäin.
– Katsotaan perjantaina. Minulla on kova luotto siihen työhön, mitä olemme yleisesti tehneet. Nämä on aina uusia pelejä ja nollista lähdetään. Vastus on kova.
Liigan pudotuspelit alkavat tänään perjantaina kello 18.30.








































