Suomalaiset mäkimiehet ovat nousseet tällä kaudella tasolle, jollaisesta ei ole saatu nauttia vuosikausiin. Kun kauden alussa kirjoitin, että mikään ei ole muuttunut, niin nyt on pakko ottaa pipo päästä ja todeta, että kaikki on muuttunut.
Antti Aalto on ollut loppukaudesta viisi kertaa kymmenen parhaan joukossa ja noussut kerran podiumille, ollen kolmas. Niko Kytösaho on puolestaan ollut peräti kuusi kertaa kymmenen parhaan joukossa, hän nousi podiumille Lahdessa yhdessä Aallon kanssa parikisassa.
Valtava harppaus kohti maailman kärkeä, mutta miten se on ollut mahdollista.
Ulkoisesti voi sanoa, että juuri tämä kaksikko muistuttaa yhä enemmän maailman muita huippuja. Lisäksi FIS on saanut pukuhuijauksen edes jotenkin kuriin ja näin pienten maiden hyppääjät ovat yhä lähempänä suurten maiden hyppääjiä.
Harjoittelussa on myös panostettu olennaisiin asioihin, Aalto-Kytösaho kaksikko on fysiikan ja taidon puolesta maailman huippua.
Ja kun kaikki nämä osa-alueet ovat kunnossa, on myös hyppääjien itseluottamus noussut sille tasolle, että kisoihin ei enää lähdetä hyppäämään vaan menestymään.
Moni pohtii varmaan sitä, mikä osuus menestyksestä on ollut entisellä päävalmentaja Igor Medvedillä. Slovenialainen toi uudenlaisen harjoituskulttuurin suomalaiseen mäkihyppyyn, mutta valitettavasti pilasi mahdollisuutensa juotuaan itsensä kantokuntoon kesken olympialaisten.
Nyt pohditaanko, mistä löytyy seuraava päävalmentaja.
Mäkipiirejä kuunnellessa tuntuu selvältä, että seuraava päävalmentaja löytyy tai ainakin pitäisi löytyä Suomesta. Nimiä leijailee myös sakeana ilmassa, etenkin nuoremman polven valmentajien. Heille soisikin mahdollisuuden näyttää taitonsa myös maajoukkueessa.
Tätä teoriaa tukee myös se, että suomalaisen valmentajan saa puolta halvemmalla kuin ulkomaalaisen. Tiukassa talouskurimuksessa myös se on painava valintakriteeri.
Jari Porttila
