Rallicrossin MM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Portugalista.
Avausviikonloppua isännöi ensimmäistä kertaa 17 vuoteen Portugalin MM-rallin yleisöerikoiskokeena tuttu Lousada.
Ruotsalaisessa CE Dealer Teamissa jatkava lajin kolminkertainen MM-pronssimitalisti Niclas Grönholm tavoittelee alkavalta kaudelta uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta.
– On turha lähteä ajamaan kilpaa, ellei tavoitteena olisi maailmanmestaruus. Tiimillemme on tärkeää voittaa valmistajien mestaruus, mutta samalla itselleni on tärkeää ajaa henkilökohtaisesta mestaruudesta. Mestaruuden saavuttamiseen tarvitaan tasaisuutta, Grönholm sanoo tiedotteessaan.
FIA on lajin uusi promoottori
Rallicrossin MM-sarjan uusi promoottori on autourheilun kansainvälinen keskusliitto FIA.

Grönholm kilpailee sarjassa täyssähköautolla, kun esimerkiksi lajin hallitseva ja moninkertainen maailmanmestari Ruotsin Johan Kristoffersson ajaa polttomoottoriautoa, jonka suorituskyky oli viime kaudella askeleen sähköautoja edellä.
Tasapuolisemman kilpailun takaamiseksi FIA suoritti aiemmin keväällä MM-konkari Andreas Bakkerudin ajaman vertailutestin. Kerätyn datan avulla pystytään tasoittamaan eri kilpa-autojen suorituskykyä esimerkiksi kontrolloimalla niiden minimipainoa.
Uutta on myös sarjan rengasvalmistajan Hoosierin uusi pehmeämmän seoksen kisarengas.
– Pehmeämmän seoksen rengas on viimevuotista paljon parempi ja nopeampi. Puhutaan jopa 0,8-1,0 sekunnin erosta kierroksella, Grönholm paljastaa.
Viisi viikonloppua, kuusi MM-osakilpailua
Kauden neljässä ensimmäisessä MM-osakilpailussa ajetaan yksi kisa ja finaali, mutta päätösviikonloppuna Turkissa ajetaan kaksi finaalia. MM-pisteitä on siis jaossa kaikkiaan kuudessa osakilpailussa.
Alkuerien kolme nopeinta saa pisteet 3-2-1 ja finaalin voittajalle on luvassa 25 pistettä, joten yhden MM-osakilpailun maksimipistemäärä on 28 pistettä.
– Tänä vuonna pistelaskussa palataan vanhaan ja alkuerien kokoonpanot ratkaisee aika. Se on hyvä muutos, Grönholm toteaa.
Portugalin osakilpailun finaali ajetaan sunnuntai-iltana Suomen aikaa.
Rallicrossin MM-kalenteri 2025
31.5.-1.6. Lousada, Portugali
4.-6.7. Höljes, Ruotsi
19.-20.7. Nyirad, Unkari
22-24.8. KymiRing, Suomi
19.-21.9. Istanbul, Turkki