Kuva: All Over Press

Raumalla vaiherikasta Liigassa – ”Aika paljon päästä kiinni”

Otto Palojärvi |

Lukko voitti Liigan tiistain ainoassa ottelussa Raumalla Pelicansin maalein 4-3. Lukko menetti 3-1 -johtonsa, mutta Eric Gelinasin maali toi raumalaisille voiton jatkoajalla.

– Joo. Siinä kävi kaikkea. Eka veto vastustajalta ekassa erässä meni heti maaliin. Sitten siitä tehtiin itse kolme maalia putkeen. Hyvä nousu, kommentoi Lukon maalivahti Daniel Salonen Atleetin Harri Pirisen haastattelussa.

– Sitten alkoi peli vähän hiljenemään. Kaveri pääsi kaventamaan. Loppujen lopuksi voitettiin jatkoajalla. Aika paljon tapahtumia siinä pelissä, Salonen jatkoi.

Salonen päästi taakseen ensimmäisen laukauksen. Hän sai koottua itsensä.

– Aika paljon päästä kiinni. Pitää vaan miettiä, että ei toi vaikuta loppujen lopuksi mihinkään. Jatkaa vaan siitä eteenpäin. Hyvin se onnistui. Kahdeksan koppia putkeen. Vahvan henkinen nousu siitä ekan maalin jälkeen.

Pelicansin toisen maalin tehnyt Einari Luhanka oli tyytyväinen, että hänen joukkueensa kykeni nousemaan tasoihin.

– Eka erä oli hyvä startti, mutta sitten vähän kömmähti. Tokaan erään saatiin kerättyä ja päästiin takaisin hommiin ja pelin päälle. Se oli meiltä hyvä ryhdistys.