Kuva: All Over Press

Reaktio: Asiantuntija Antti Niemi yltyy ylistyssanoihin – ”Arsenal vetänyt pari vahvaa hihaässää”

Panu Markkanen |

Valioliigan asiantuntija Antti Niemi ihailee Atleetin haastattelussa Arsenalin suoritusvarmuutta.

Valioliigan sarjakärki Arsenal hoiti oman leiviskänsä lauantaina virheettömästi, kun Sunderland kaatui Lontoossa 3-0. Samalla Arsenal otti eroa Aston Villaan, joka jäi tasapeliin Bournemouthin kanssa.

Entinen Valioliiga-vahti Antti Niemi kehuu Atleetille Arsenalin monipuolisuutta.

– Arsenalilla on ollut koko kauden laaja ratkaisijamateriaali. Siellä ei ole ollut yhtä tai edes kahta pelaajaa, jotka pysäyttämällä pystyt pysäyttämään joukkueen. Joukkue on esitellyt todella laajan määrän maalintekijöitä. Kaiken lisäksi vaikuttaa siltä, että tämä materiaali vain laajenee.

Lauantaina maalinteossa onnistuivat Martin Zubimendi ja Viktor Gyökeres kahdesti. Kai Havertz alusti Arsenalin toisen maalin.

– Havertz on nyt palannut pelikuntoon ja tuonut taas uutta Arsenalin hyökkäyspeliin. Gabriel Jesus oli lauantaina avauksessa. Vaikka hän ei tällä kertaa onnistunut, on siinä taas yksi laadukas vaihtoehto. Gyökeres tulokkaista alkaa hiljakseen lunastaa toiveita. Jopa tuon tason hyökkääjällä on mennyt aikaa sopeutua Valioliigaan, vaikka ruotsalaisella oli kokemusta sieltä jo aiemmilta vuosilta. Arsenal on vetänyt kauden tässä vaiheessa pari vahvaa hihaässää esiin.

– Muista pelaajista haluan nostaa Martin Zubimendin. Hän on ollut loistava. Jos Arsenal voittaa mestaruuden, voidaan Zubimendia pitää kauden parhaana hankintana. Zubimendi on ollut juuri niin hyvä kuin Arsenal toivoi.

Aston Villan pieni epävire ei sen sijaan Niemeä yllätä.

– Jonkinlainen notkahdus oli odotettavissa, ikävä kyllä. Olisin toivonut, että bensa olisi riittänyt loppusuoralle asti. Viime aikojen kompastelujen kautta Aston Villa on nyt jo yhdeksän pistettä Arsenalin perässä. Sitä eroa he eivät mitenkään kuro kiinni.

Sunnuntain odotetussa kärkiottelussa on lauantain ottelujen jälkeen jopa aiempaa suurempi panos.

– Cityn pitää voittaa Liverpool, jotta he pysyisivät edes jotenkin Arsenalin tahdissa. Liverpoolin pitää taas voittaa, jotta he pitävät hyvän tuntuman neljän sakkiin. Liverpoolin voitolla kärkikuusikko, paitsi Arsenal, ovat kasassa. Jos tulee tappio, neljäntenä oleva ManU on jo viisi pistettä Liverpoolin edellä. Anfieldilla pelataan isoista asioista.

Sunnuntain kärkiottelu Liverpoolin ja Manchester Cityn välillä alkaa kello 18.30 ja Viaplay näyttää ottelun suorana lähetyksenä. Sunnuntain toinen Valioliigaottelu on Brighton-Crystal Palace.

Haastattelu: Panu Markkanen