Valioliiga-asiantuntija Antti Niemi ruotii Atleetille Liverpoolin ja eritoten Mo Salahin tilannetta.
Leeds ja Liverpool päätyivät värikkäiden vaiheiden jälkeen tasapeliin lukemin 3-3 lauantaina. Liverpoolin tasapeliin tarvittiin Leedsiltä kolme puolustuksen virhettä, toisaalta Liverpoolin puolustus edesauttoi Leedsin nousua peliin mukaan.
Tulos ei tule kuitenkaan olemaan se asia, josta otsikot leivotaan.
Ne tulevat yhä enemmän koskemaan Arne Slotin päätöstä olla peluuttamatta Mo Salahia. Jo kolmannessa ottelussa perättäin yksi Liverpoolin kautta aikojen legendoista ei yltänyt avaukseen. Kaksi kertaa kolmesta ottelusta hän ei pelannut minuuttiakaan.
Kymppipaikan asiantuntija Antti Niemi uskoo, että keskustelu kiihtyy entisestään.
Antti Niemi, Liverpool teki kolme maalia, mutta puheenaihe lienee aivan toinen?
– Kyllä. Pääpuheenaihe on Mo Salah ja hänen kohtalonsa. Peliaikaa ei tule, joten Liverpoolin yksi kautta aikojen suurimmista pelaajista kököttää penkillä. Viikolla hän pääsi vaihdosta sisään, mutta mitään ei tapahtunut. Eipä tapahtunut Leedsiäkään vastaan, koska Salah istui koko ottelun.
Tämä tilanne ei varmastikaan ilahduta Liverpoolin faneja?
– Ei todellakaan. Tilanne voisi olla toinen, jos kausi olisi ollut menestys. Mutta sitä se ei ole ollut. Vaikka Liverpool ei ole hävinnyt kolmeen viimeiseen peliin, ei fanfaareihin ole ollut aihetta. Fanit haluavat nähdä Salahin kentällä, oli tilanne mikä hyvänsä. Pitää muistaa, että todennäköisesti juuri fanien reaktiot painostivat viime kaudella Liverpoolin tekemään jatkosopimuksen Salahin kanssa. Jotkut asiat ja pelaajat ovat pyhiä Liverpoolissa. Mo Salah on sellainen.
Media ei varmaankaan päästä Arne Slotia helpolla tilanteesta?
– Ennen ottelua suurimmat otsikot olivat siitä, ettei Salah avaa nytkään. Pelin aikaiset kommentit koskivat samaa asiaa. Pelin jälkeiset otsikot tulevat todennäköisesti olemaan myös aiheesta Salah ja hänen tulevaisuutensa Liverpoolissa. Arne Slot pelaa kovaa peliä. Hän varmasti peluuttaa mielestään parasta mahdollista hyökkäyskalustoa ja Hugo Ekitike vastasi huutoon tekemällä kaksi maalia. Mutta kyllä tämä on sellainen taistelu, jota Slot ei voita. Jos Anfield saisi valita, kumpi pidetään, vastaus on Salah. Täytyy sinänsä ihailla Slotin rohkeutta.
Miten tilanne ratkeaa?
– Tietysti onnellisin ratkaisu olisi, että Salah pääsisi kentälle ja alkaisi pelata omalla tasollaan. Jos unohdetaan kaikki muu, Salah on ollut koko kauden vaisu hänen itsensä luomiin odotuksiin nähden. Toinen vaihtoehto olisi, että Salah kaupataan pois seuraavassa siirtoikkunassa tai viimeistään kesällä. Saudi-Arabiassa tilannetta seurataan varmuudella tarkasti. Kolmas vaihtoehto on, että piina jatkuu – jos Salahia pitää penkillä, pitää voittoja tulla ja eron kärkeen kaventua. Eikä silloinkaan ole varmaa, että paine helpottaisi.
Liverpoolin seuraava ottelu on ensi viikolla, kun joukkue matkustaa Interin vieraaksi Mestarien liigassa. Todennäköisesti ottelun ennakolta suurin puheenaihe on sama kuin viime päivinä: nouseeko Salah avaukseen vai ei.
Haastattelu: Panu Markkanen
































