Huuhkajat hävisi vieraskentällä Puolaa vastaan maalein 1–3.
Sunnuntaina pelattu MM-karsintakamppailu oli alusta loppuun Puolan näytöstä. Chorzowissa pelatun ottelun jälkeen Huuhkajat on karsintalohkonsa kolmonen seitsemällä pisteellä, kun kärkijoukkueilla Hollannilla ja Puolalla on kasassa kymmenen pistettä.

Pelaa ammattilaisten vihjeillä
Vedonlyöjä.com ja Atleetti.fi yhteistyössä. Seuraajille tarjolla vihjeiden ohella myös ilmaisia työkaluja vedonlyönnissä voittamiseen.
Hollanti on pelannut ottelun Suomea ja Puolaa vähemmän.
– Emme pystyneet haastamaan heidän puolustustaan ja murtautumaan selustaan tarpeeksi. Pelinrakentelumme jämähti sen takia, emmekä päässeet hyökkäyskolmannekselle, Suomen pettynyt päävalmentaja Jacob Friis sanoi Ylen tv-haastattelussa.
Esimerkiksi avausjaksolla Suomi sai pelivälineen kunnolla hyökkäyspuolikkaalleen ainoastaan Puolan vetäydyttyä syvemmälle. Ottelu oli koko ajan vastustajan kontrollissa.

Huuhkajien ainoasta maalista vastasi Benjamin Källman, kun pelattuna oli vajaat 88 minuuttia. Puolan näkyvimpiä pelaajia oli maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa maaliskuun jälkeen palannut Robert Lewandowski, joka teki maalin ja järjesteli toisen puoliajan alussa isäntien 3–0-osuman.
– Emme voi lajoittaa tällä tasolla vastustajalle tilanteita, joista kaikki kolme maalia syntyivät. Puolan tyyppistä joukkuetta ja sen yksilöitä vastaan hinta on kallis, Friis jatkoi.
Suomen MM-karsinnat jatkuvat lokakuussa kotiottelulla Liettuaa vastaan sekä vieraskamppailulla Hollannissa. Marraskuussa Huuhkajat kohtaa viimeisessä karsintakamppailussaan Maltan kotonaan.