Roby Järventie on tehnyt paluun NHL-kaukaloon parin vuoden tauon jälkeen. Hän avasi fiiliksiään Atleetin haastattelussa.
Edmonton Oilers nosti suomalaishyökkääjä Roby Järventien NHL-miehistöönsä, kun tähtihyökkääjä Leon Draisaitl loukkaantui. Saksalaisen mukaan hänen runkosarjansa on ohi, mutta saattaa pelata vielä pudotuspeleissä, jos Oilers sinne selviää.
Järventie on aiemmin pelannut kaudella 2023–24 seitsemän NHL-ottelua Ottawa Senatorsin paidassa. Hän siirtyi Edmontoniin kesällä 2024.
Tämä kausi on kulunut AHL-seura Bakersfield Condorsissa, jossa 52 ottelussa syntyi tehot 17+19=36.
Sunnuntain vastaisena yönä Järventie sai Tampa Bay Lightningia vastaan kahdeksan ja puoli minuuttia jääaikaa. Oilers Hävisi ottelun maalein 2–5.
Järventie avasi tuntemuksiaan paluusta NHL-kaukaloon Atleetin Jouni Niemiselle.
– Kovaa mentiin ja meillä oli aika paljon paikkoja. Harmi, että hävittiin.
Ennen kauden alkua loukkaantumisista kärsineen Järventien tavoite oli päästä vain takaisin pelikuntoon. Nyt mies on jälleen kunnossa ja NHL-kaukalossa.
– Tosi hyvä fiilis. Pari vuotta meni niin ettei päässyt pelaamaan, oli leikkauksia ja muuta. Tavoite oli vain pysyä terveenä ja tehdä kovaa hommia.
– Aina uskonut, että jos pysyn terveenä, on sauma pelata ylhäällä. Nyt pitää paiskia hommia, kun on terveenä.
Tämä kausi AHL:ssä on ollu Järventien mukaan hyvä kokemus ja Kaliforniassa asuminen myös maistui. Tieto Oilersin miehistöön nostosta oli tullut tällä viikolla yhtenä iltana, kun Järventie oli kotonaan tehnyt ruokaa. Sen jälkeen oli edessä nopea siirtymä Edmontoniin.
Kaikki on suomalaisen mukaan sujunut hyvin.
– Hyvin on otettu vastaan. Tosi mukavia jätkiä, Järventie kertoo.





































