Keskiviikko on normaali Xpress T86-päivä. Tänään kuitenkin mielenkiintoa lisää multijackpot. Lisärahaa on jaossa lähes 2 miljoonaa euroa. Ratapareina toimivat Solvalla sekä Jägersro ja kierros käyntiin kello 21:30.
Cashman J.R. hakee kolmatta perättäistä
Roger Walmannin tallikunto on kohdallaan, ja keskiviikon T86-kierroksella katseet kohdistuvat erityisesti Cashman J.R.:ään, joka tavoittelee kolmatta peräkkäistä voittoa kuudennessa kohteessa. Cashman J.R. on kahdessa viimeisimmässä kilpailussaan hallinnut tapahtumia keulapaikalta ja vakuuttanut erityisesti edellisessä startissa.

Pelaa ammattilaisten vihjeillä
Vedonlyöjä.com ja Atleetti.fi yhteistyössä. Seuraajille tarjolla vihjeiden ohella myös ilmaisia työkaluja vedonlyönnissä voittamiseen.
– Cashman J.R. on ollut todella hyvä voitoissaan, ja erityisesti viimeksi esitys oli vahva. Hevonen on kehittynyt syksyn mittaan paljon, ja treeneissä hän on tuntunut aivan yhtä hyvältä kuin ennen edellisiäkin lähtöjä, kertoo Walmann Lexingtonista, jossa hän seuraa huutokauppoja.
Cashman J.R. starttaa keskiviikon kuudennessa kohteessa numerolla neljä, lähtöpaikka on otollinen nopealle avaajalle, ja taktiikka vaikuttaa selvältä.
– Ruuna on saanut hyvän lähtöpaikan, ja voittaminen on täysin mahdollista. Totta kai mikään ei ole itsestään selvää, mutta asetelmat näyttävät erinomaisilta. Hevonen kilpailee samalla reseptillä kuin voitoissaan, ilman kaikkia kenkiä, jenkkikärryt sekä kokolaput, Walmann linjaa.
Kaksi muuta korttia haastajina
Samassa lähdössä nähdään myös tallikaveri Greetings, joka jäi viimeksi pussiin voimia tallella.
– Hevonen on kunnossa ja teki hyvän esityksen myös derbykarsinnoissa. Nyt kuitenkin lähtöpaikka on selvästi huonompi kuin tallikaverilla, joten voitto on vaikeampi tehtävä. Varustus pysyy samana ilman kenkiä, kokolaput ja jenkkikärryt, Walmann sanoo.
Neljännen kohteen numeron kahdeksan Bohemian Maidin kanssa odotukset ovat maltilliset.
– Ei tuolta paikalta ole realistisia voittosaumoja. Toivon, että hevonen nousee rahasijoille. Ei muutoksia varustukseen, Walmann toteaa.
Tallin tähdet tauolla
Tallin kärkinimet nousevat myös keskusteluun, vaikka eivät vielä starttaa. Bedazzled Sox valmistautuu 14 päivän kuluttua koittavaan orinäyttelyyn, ja starttaaminen tänä vuonna on vielä avoinna. Tammaderby voittaja S.G.Empress puolestaan tähtää Breeders Crown -karsintaan kahden viikon kuluttua.
Lähde: ATG