Saga Vannisen mahdollisuudet mitaliin Tokion MM-kisoissa ovat yhä suuremmat.
Seitsenottelun mitalisuosikkeihin lukeutunut belgialainen Noor Vidts kertoi Sporza-sivustolle, ettei hän pysty osallistumaan alle kuukauden kuluttua käynnistyviin yleisurheilun arvokisoihin.

Pelaa ammattilaisten vihjeillä
Vedonlyöjä.com ja Atleetti.fi yhteistyössä. Seuraajille tarjolla vihjeiden ohella myös ilmaisia työkaluja vedonlyönnissä voittamiseen.
– Olemme päättäneet lopettaa kauden tähän. Olen kärsinyt takareisiongelmista viime vuodesta lähtien. Kuntoutusprosessi on ollut hyvin hidas, belgialainen kertoi.
Vidts on yksi seitsenottelun huippunimistä. Belgialainen sijoittui Pariisin olympialaisissa pronssille pistein 6707. Vannisen tänä kesänä syntynyt Suomen ennätys on 6563 pistettä.
Kuluvalla kaudella Vannista vahvemmin ovat otelleet yhdysvaltainen Anna Hall (7032) sekä hollantilainen Sofie Dokter (6576).
Lajin muista huippunimistä belgialainen Nafissatou Thiam ja isobritannialainen Katarina Johnson-Thompson eivät ole kilpailleet tällä kaudella.