SaiPa on julkaissut listan pelaajista, jotka eivät jatka Lappeenrannassa finaalikevään jälkeen. Suurin lovi syntyy hyökkäykseen.
Etulinjoilta muihin haasteisiin jatkavat Mikko ja Ville Petman, Miska Siikonen, Kim Strömberg ja Roni Karvinen. Viisikko teki noin 31 prosenttia SaiPan tehopisteistä kuluneella kaudella.
Maalivahtiosastolta lähtee Michael Hutchinson. 35-vuotias NHL-konkari ei onnistunut ottamaan ykkösvahdin roolia, mutta mentorina hänellä saattoi olla merkittäväkin rooli Kari Piiroisen tason nousussa kevään peleihin.
SaiPan toimistossa on vielä jonkin verran tekemistä ennen syksyä. Ensi kaudeksi on kiinnitetty yksi maalivahti, viisi puolustajaa ja kahdeksan hyökkääjää.