NHL-kiekkoilijat osallistuivat olympiakisoihin toisen kerran Yhdysvalloissa Utahin osavaltiossa Salt Lake Cityssa 2002. Suomi jäi tässä turnauksessa puolivälieriin.
Edellisenä syksynä Suomen jääkiekossa kuultiin kauhistuttava uutinen. Saku Koivu oli sairastunut vatsasyöpään.
Sitä ei kukaan spekuloinut, miten paljon Koivun poissaolo vaikuttaisi Leijonien olympiajoukkueen tasoon. Ajatukset olivat Koivun elämän pelastumisen ympärillä.
Ja Saku myös selätti syövän. Hän palasi kaukaloihin vielä keväällä 2002 Montreal Canadiensissa.
Mutta olympialaisissa Koivu ei pelannut. Hannu Aravirran valmentamilla Leijonilla ei tuohon aikaan ollut juuri senttereitä NHL:ssä, eivätkä odotukset olleet korkealla. Joissain Pohjois-Amerikan medioissa Suomen joukkue lytättiin vitsiksi.
Puheet saivatkin pontta Leijonien hävittyä avausottelussaan Yhdysvalloille 0-6. Toisessa ottelussaan Suomi murskasi Valko-Venäjän 8-1 ja voitti kolmannessa ottelussaan Venäjän 3-1.
Tästä Venäjä-ottelusta muistetaan Teemu Selänteen komea läpiajomaali. Se on yksi Selänteen maajoukkueuran klassikoista.
Puolivälieräottelussa Suomi sai vastaansa Kanadan, jolla riitti paineita heikkojen alkusarjaesitysten jälkeen. Suomea vastaan Joe Sakic ja Steve Yzerman veivät Kanadan 2-0 -johtoon. Niklas Hagmanin kavennusnaali ei Leijonille riittänyt Kanadan voitettua 2-1.
Suomen turnaus päättyi siihen.
– Se Salt Lake City on jäänyt olympiakokemuksena ehkä vähiten mieleen. Ei tietysti tullut menestystäkään, muisteli Kimmo Timonen jutun kirjoittajan haastattelussa 2017.
Timonen korostaa, ettei turnaus jättänyt loisteliasta kuvaa Suomelta, vaikka kaksi ottelua voitettiinkin.
– Koko joukkueeltakaan ei lähtenyt menemään oikeeseen suuntaan ja putkeen. Näistä viisistä olympialaisista se on ehkä himmein muistoissa. Pelillisesti ja kaikin puolin, arvioi Timonen.
Olli Jokinen sanoi Atleetin haastattelussa, että Kanada laitettiin puolivälierissä kyllä koville.
– Se oli tiukka peli. Meidän ketjun Hagmanin Nikke taisi tehdä siinä maalin. Pelasimme samassa ketjussa yhdessä Kallion Tompan kanssa, Jokinen muisteli.
Jere Lehtinen ei Atleetin haastattelussa halunnut spekuloida, miten paljon Saku Koivun poissaolo Suomen turnauksen aikaiseen päättymiseen, mutta antoi ymmärtää, että vaikutusta oli.
– Vaikee sanoo sillai. Yksi tai kaksi pelaajaa poissa, niin sitten muiden täytyy nostaa tasoa. Mutta millainen liideri Saku oli ollut maajoukkueessa, niin ainahan se voi vaikuttaa.
Lehtinen korostaa, että Kanada oli voitettavissa.
– Mutta sielläkin meillä oli saumat. Oltiin lähellä puolivälierissä kaataa Kanada. Se oli näitä turnauksia, että yksi peli ratkaisee. Jäätiin siinä sitten ulos mitalipeleistä.
Lehtinen edusti Suomea Salt Lake Cityn jälkeen olympialaisissa vielä kahdesti. Timonen ja Jokinen kolmesti.
Jokinen oli Salt Lake Cityssa olympiatasolla mukana ensi kertaa.
– Oltiin tietysti pelattu heitä vastaan jo NHL:ssä, mutta nyt päästiin pelaamaan kaikkia parhaita vastaan niin, että he pelaavat samassa joukkueessa. Pelattiin tuolloin niin sanottua Kanadan ykkösjoukkuetta vastaan. Olihan se kokemus sinänsä ja ehkä se kokemus auttoi varsinkin meitä nuorempia pelaajia sitten 2004 World Cupissa. Oltiin yhtä kokemusta rikkaampia siihen mennessä, Jokinen arvioi.
Parhaiden pelaajien World Cupissa 2004 Leijonat kaatoi välierissä Yhdysvallat St. Paulissa 2-1 ja taipui finaalissa Torontossa Kanadalle niukasti 2-3.
Salt Lake Cityssakin Kanada voitti kultaa. Se päihitti loppuottelussa kotijoukkue Yhdysvallat maalein 5-2.
Turnauksesta muistetaan myös legendaarinen puolivälieräottelu, jossa Ruotsi hävisi Valko-Venäjälle 3-4. Vladimir Kopat ampui voittomaalin Ruotsin maalivahdin Tommy Salon kypärän kautta sisään.
“Olen kerran juonut valkovenäläistä. Se on pahanmakuinen drinkki ja sain siitä hirveän krapulan. Mutta en voinut tietää, että oikea Valko-Venäjä aiheuttaisi vieläkin pahemman krapulan”, analysoitiin tapahtunutta Ruotsin mediassa.
Salo sai Ruotsissa tappouhkauksia. Hänen suomalaistaustansakin nostettiin vihaviesteissä esille.
