Kuva: All Over Press

Savon Sanomat: KalPa sekoilee – valmentajan sopimus on erilainen kuin kerrottiin

Roope Määttä |

Kuopiolaisseuran päävalmentajan sopimuksessa ei sittenkään ole optiota. Asiasta uutisoi Savon Sanomat.

Kun Petri Karjalaisen pestistä KalPan vastuuvalmentajana huhtikuussa 2023 tiedotettiin, seura kertoi sopimuksen olevan 2+1-vuotinen. Urheilujohtaja Anssi Laine toteaa nyt Savon Sanomille, että optiota ei ikinä ollut. Nykyinen sopimus päättyy automaattisesti kuluvan kauden lopussa.

– Siinä on ollut vain tekninen virhe, mutta ei ole ollut optiota, Laine sanoo lehdelle.

Viime kaudella Karjalainen, 44, luotsasi KalPan neljänneksi. Kuluvalla sesongilla kuopiolaisryhmä on jatkanut kaukalon puolella mainioita otteitaan.

Pistekeskiarvolla mitattuna kuopiolaisryhmä on Liigassa toisella sijalla ennen tamperelaisia Tapparaa ja Ilvestä. KalPa on kerännyt keskimäärin 2,15 pistettä ottelua kohden.