Kuva: All Over Press

Sean Dyche on palannut! Nottingham Forest voitti vihdoin

Matias Hauhia |

Valmentajan vaihtaminen tuotti tulosta.

Nottingham Forest kaatoi torstai-iltana Eurooppa-liigassa Porton kotikentällään lukemin 2–0.

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

Voitto oli elokuun 17. päivän. Tuolloin Forest voitti Valioliigan avauskierroksella Brentfordin lukemin 3–1.

Paljon on on tapahtunut näiden otteluiden välissä. Tuona aikana Forestissa on kommennuksessa ollut kolme eri päävalmentajaa. Alkukaudesta Nuno Espirito Santolla ja seuran omistajalla Evangelos Marinakisilla meni sukset pahasti ristiin, mikä tarkoitti portugalilaisen potkuja.

Nunon paikkaajaksi palkattiin Ange Postecoglou, jonka pelityyli oli päinvastainen seuran aiempaan. Pesti jäi kahdeksan ottelun mittaiseksi.

Nyt seura palasi taas pragmaattisempaan ja puolustusvoittoisempaan tyyliin ja palkkasi entisen Evertonin ja Burnleyn valmentajan Sean Dychen.

Englantilainen teki sen, mitä häneltä odotettiin. Dyche tilkitsi Forestin alakerran heti ensimmäiseen peliin sen verran hyvin, että joukkue piti maalinsa puhtaana. Samalla joukkue onnistui maalinteossa kahdesti.

Forestin maalit syntyivät rangaistuspotkuista. Ensimmäisen täplältä ampui Morgan Gibbs-White ja toisen Igor Jesus.

Nottingham Forestin pelit jatkuvat sunnuntaina, kun joukkue pelaa vieraissa Bournemouthia vastaan.