Harriet Kallio / Sataedu

Sensaatio kytee – juhlitaanko sunnuntaina MM-kultaa?

Harri Pirinen |

Alkusarjan ottelut ovat etenkin jääpallon MM-kilpailujen kaltaisessa turnauksessa lämmittelyä.

Ruotsi oli voittanut neljä ensimmäistä otteluaan Porissa murskaavalla maalierolla 91–3. Suomen maaliero oli maltillisempi 56–1.

Naapurusten kohtaaminen perjantai-illalla alkusarjan päätösottelussa oli eräänlainen MM-finaalin kenraaliharjoitus.

Siinä Suomi oli 3000-päisen kotiyleisön edessä vahvempi maalein 4–3.

Se ennakoi hyvää sunnuntain finaalia ajatellen.

Suomi on voittanut toistaiseksi ainoan jääpallon miesten MM-kultansa vuonna 2004.

Mutta eipä mennä asioiden edelle.

Ensin on kaadettava lauantai-illan välierässä Yhdysvallat.

Suomen 3–3-tasoitusmaalin viimeistellyt Tuukka Ässämäki kieltäytyi vielä edes spekuloimasta finaalipaikalla, vaikka Suomi kaatoi Yhdysvallat kisojen avausottelussa maalein 14–1.

– Tietenkin tosi hienoa päästä pelaamaan MM-välierä kotiyleisön edessä. Mutta jenkit osaa olla yllättävän kova. Tehdään oma hommamme 110-prosenttisesti, niin uskon, että finaalipaikka on sitä myötä meidän, Ässämäki sanoi Ylellä.

– En lähde ikinä spekuloimaan ennakkoon. Jokainen peli ja jokainen tilanne on erittäin tärkeä. Mennään peli ja minuutti kerrallaan, Ässämäki jatkoi.

Suomi oli ottelun alussa täysin unessa. Ruotsi meni alle neljässä minuutissa 2–0-johtoon. Suomi tuli Niklas Holopaisen kahdella maalilla tasoihin. Ruotsi meni toisen jakson alussa taas johtoon, mutta Ässämäen ja Emil Fedorovin maalit käänsivät pelin Suomelle.

Fedorovin osuma syntyi vain viisi minuuttia ennen täyttä aikaa.

– Meillä oli 15 minuuttia ensimmäisellä puoliajalla ja 10 minuuttia toisella puoliajalla, kun ei oltu mukana kuten olisi haluttu. Tiedettiin, että Ruotsi tulee kovaa ensimmäiset minuutit, ja yritettiin vaan saada meidän puolustuspeliä kuntoon ja aikaa kulumaan. Tiesimme myös, että saamme paikkoja, kun jaksamme jauhaa, Suomen päävalmentaja Ari Holopainen sanoi Ylellä.

Päävalmentaja suostui jo puhumaan sunnuntain finaalista.

– USA on (välierään) huomattavasti helpompi vastustaja kuin Norja. Mutta meidän pitää tehdä se työ ja pitää pelata kunnolla ja miettiä, mitä tarvitsee muuttaa sunnuntaita varten. Lasken yhä, että pelaamme sunnuntaina finaalissa, Holopainen sanoi.

– Emme voi (finaalissa) missään nimessä antaa vastustajalle kymmentä minuuttia eteen ja ruveta sitten jahtaamaan, päävalmentaja linjasi.

Päävalmentajan mukaan pelaajat saivat runsaslukuisesta yleisöstä paljon energiaa.

– Kyllä se antaa lisävirtaa. Täällä oli mahtava tunnelma. Se kasvattaa jokaisen pelaajan luontoa ja sisua antaa se extraprosentti, mikä siellä jossain on. Kyllä se näkyy myös pelaajista, Holopainen sanoi.

Harri Pirinen