Kuva: All Over Press

Suomen mestaruus vasta alkusoittoa? Ella Mikkola tähtää korkealle: “Haluaisin sieltä mitalin”

Roope Määttä |

Ella Mikkola voitti korkeushypyn Suomen mestaruuden Kalevan kisoissa Espoon Leppävaarassa sunnuntaina.

Tampereen Pyrintöä edustava Mikkola teki oman ennätyksensä 190, jolla mestaruus irtosi ennen seurakaveria Ella Junnilaa kahden sentin erolla.

17-vuotiaan urheilijan tähtäin on alle 20-vuotiaiden EM-kotikisoissa Tampereella. Kisat ovat jo ensi viikolla.

– Tänään hypyt olivat parempaan päin. Kokonaisuus toimi melko hyvin. Totta kai pieniä juttuja voi korjata, mutta kokonaisuus oli tänään hyvä, Mikkola sanoi Atleetille.

Tampereen nuorten EM-kisat ovat Mikkolalle yksi kauden päätavoitteista.

– Haluaisin sieltä mitalin. Sitä tavoittelen, mutta sen näkee vasta kisapäivänä, että millainen on kunto ja millaiset olosuhteet.

Katso kaikki Kalevan kisoista painamalla tästä.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA