PORI. Ei se ehkä vuoden sykähdyttävin urheiluhetki ollut.
Mutta melko varmasti absurdein.
Suomen ja Hollannin välinen ottelu jääpallon MM-kilpailuissa alkoi Porin tekojääradalla kello 8 aamulla.
Jo puoli kahdeksalta Porin urheilukeskuksen parkkipaikka pullisteli autoja, ja kisatori alkoi täyttyä koululaisista.
Pakkasta oli noin kuusi astetta ja taivas oli täysin pimeä, kun Maamme-laulu kajahti kello 7.56. Jo pari minuuttia yli kahdeksan täydestä pääkatsomosta kuului heleä mutta äänekäs “Suomi, Suomi” -kannustushuuto.
Ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin 887, mikä on ajankohta huomioiden erinomainen määrä.

Syy ottelun aikaiseen alkamisajankohtaan oli MM-kisojen kireässä aikataulussa.
Keskiviikosta alkaen Porin tekojääradalla pelataan myös naisten MM-kilpailujen otteluita. Se tarkoittaa, että keskiviikosta lauantaihin joka päivä pelataan viisi ottelua.
Ottelut alkavat kolmen tunnin välein, joten ensimmäinen peli on aloitettava varhain. Lauantaina ottelu miesten viidennestä sijasta alkaa jo kello 7.30.
Monille Porin koululaisille keskiviikko oli juhlapäivä. Suurin osa katsojista oli koululaisia. Kisaorganisaatio oli tarjonnut Porin kouluille ilmaislippuja otteluun.

Vähärauman koululta MM-kisaotteluun lähti kaksi ykkösluokkaa. Tauolla oppilaat ja opettajat pääsivät kisatelttaan lämmittelemään kuuman mehun äärelle.
– Lähtö koululta oli jo kello 7.30. Tämä oli tavallista aikaisempi aamu, mutta ei ollut mitään ongelmaa. Kaikki olivat reippaina paikalla, opettaja Maija Erkolahti kertoi.
– Kun Porissa jotain tapahtuu, ehdottomasti ollaan mukana, opettaja jatkoi.
Oppilaat Mila, Lenni ja Amelia kertoivat huutaneensa kurkku suorana Suomea ja heiluttaneensa Suomen lippuja.
– Tosi hyvä matsi. Tämä päättyy Suomen voittoon 9–0 tai 10–1, ekaluokkalaiset ennustivat.
– Tämä on vuoden paras koulupäivä! nämä julistivat.

Ennustus ei mennyt aivan nappiin, sillä Suomi kaatoi Hollannin maalein 16–0.
Pelaajillekin kokemus oli ainutlaatuinen ja mieleenpainuva.
– Oli hyvin erikoinen kokemus. En muista, milloin viimeksi olisi ollut edes luistimet jalassa kello 8. Siitä on vähän aikaa. Saati että olisi pelannut tähän aikaan; varmaan viimeksi junnuissa, Suomen Jaakko Hyvönen sanoi.
– Mutta oli mukavaa pelata, kun katsomossa oli paljon koululaisia, jotka pitivät hyvää meininkiä yllä, Hyvönen jatkoi.
Suomi on voittanut kolmessa ensimmäisessä ottelussaan Yhdysvallat, Unkarin ja Hollannin yhteismaalierolla 49–1.

Tosipelit alkavat torstaina, kun vastaan tulee iltaottelussa Norja. Suomella on palautumis- ja valmistautumisaikaa otteluun lähes puolitoista vuorokautta.
– Tämä on raskas viikko, ja varsinkin loppuviikko tulee olemaan raskas. Palautumisen kannalta on tosi hyvä, että saimme tällaisen ohjelman, Hyvönen sanoi.
Alkuviikon verryttelyottelut ovat siis ohi, ja nyt aletaan pelata tosissaan maailmanmestaruudesta.
– Taso nousee huomisesta alkaen monta pykälää. Hollanti oli yllätävän hyvä. He yrittivät ihan pelata. Mutta Norja ja Ruotsi ovat ihan omassa luokassaan. Vastus kovenee selvästi.
– Jokaista peliä lähdetään voittamaan, ja tavoite on voittaa sunnuntaina maailmanmestaruus, Hyvönen linjasi.
Harri Pirinen































