Sunnuntain vastaisena yöä pelattu NBA-ottelu Chicago Bullsin ja Milwaukee Bucksin välillä päättyi isoon kahakkaan.
Bullsin pelaajat hermostuivat Bucksin Giannis Antetokounmpon pelin viime hetkillä tekemään temppuun.
Bucks johti peliä 110–103 viisi sekuntia ennen loppua, mutta kreikkalaistähti ei antanut kellon vain kulua loppuun, vaan terävin askelin juoksi Bullin korille ja tekin niin sanotun “tuulimyllydonkin”.
Tätä ei katsottu hyvällä Nikola Vučević ja Coby White tulivat nopeasti Antetokounmpon luokse kertomaan mielipiteensä tempusta. Tämän jälkeen tilanne karkasi käsistä ja muuttui todelliseksi rytäkäksi.
– Mielestäni se oli epäkunnioittavaa. Ottelu oli jo ratkaistu, joten miksi sinun piti tehdä niin? Kyse on kunnioituksesta peliä ja vastustajia kohtaan, White sanoi ottelun jälkeen.
Antetokounmpon omien sanojensa mukaan halusi sytyttää kipinän joukkuetovereissaan.
– Olen ollut tässä liigassa 13 vuotta. Jos häviämme jatkuvasti, puolet joukkueen pelaajista lähtee. Emme pääse pudotuspeleihin. Minua ei oikeastaan kiinnosta. Loppujen lopuksi kyse on vain siitä, että teen kaikkeni auttaakseni joukkuettani voittamaan. Ja jos tämä saa heidätcheräämään ja ymmärtämään, että meidän on taisteltava henkemme edestä ja aloitettava pelaaminen likaisesti, niin olkoon niin.
































