Kuva: All Over Press

Susijengillä ongelmia – havaittiin myös EM-kisoissa

Otto Palojärvi |

Selostaja Kristian Palotie käy juontajaparinsa Markus Moilasen kanssa läpi Suomen Susijengin MM-karsintapelejä Kaunis Peli-ohjelmassa. Suomi hävisi Unkarille 82-89, mutta voitti Ranskan 83-76.

Kristian Palotie korostaa, että Unkari-ottelu oli järkyttävä.

– Karmea tappio Suomelle. Ottelu, joka olisi pitänyt klaarata. Ei kysymystäkään, hän sanoo.

Moilasen mukaan Unkari pystyi määrittämään pelitempon. Se oli Suomelle myrkkyä.  

– Suomi on tottunut pelaamaan altavastaajana. Kun on ennakkosuosikkina vastassa, käy joskus näin. Unkari pystyi hidastamaan peliä. Varmaan semmoista kohtelua, johon monet Suomen pelaajat eivät ole tottuneet. Ei voi osoitella sormella yhtä pelaajaa, kun ollaan 26 pinnaa tappiolla.

Palotien mukaan Unkari-ottelu toi herätyksen. Se johti Ranskan kaatamiseen.

– Tää ravisteli Suomea, kuten Ruotsi-ottelu neljä vuotta sitten. Siitä tuli herätys Ranska-otteluun. Mutta oli Suomen heikoimpia esityksiä pitkään aikaan.

Samalla Palotie ottaa esille alkusyksyn ikimuistoisen EM-turnauksen. Sekin oli Suomelta epätasainen.

– Ailahtelevuutta näkyi historiallisessa EM-turnauksessa. Alkulohkossa Suomi pelasi monessa ottelussa tosi huonosti, mutta oli silti lohkokolmonen. Serbia nurin. Mutta heikompaa joukkuetta vastaan pitää olla parempi.

– Väkisin runtattuja koreja, jotka Laurille ovat helppoja. Niissä pitää olla parempi. Mikellä ja Ollilla ei kulkenut, jatkaa Palotie.

Palotie korostaa, että Ranskalla on ongelmia uuden valmentajansa komennossa ja parhaat pelaajat eivät olleet mukana. Suomi hyötyi tilanteesta.

– Ranskan joukkue erilainen, mitä on totuttu näkemään. Ranskalla oli epäonnistunut EM-turnaus. Tähtipelaajat eivät ihan ostaneet valmentajan ideoita.

Unkari-ottelun tappio on kantona Suomen kaskessa. Seuraavat kaksi ottelua Belgiaa vastaan ovat Palotien mukaan hyvinkin ratkaisevia.

– Belgia-ottelut ovat todella todella tärkeitä. Niin kuin ne kaksi Slovenia-ottelua edellisessä karsinnassa tokassa ikkunassa. Sama tulee eteen Belgiaa vastaan. Molemmista voitto, niin Suomi on todella hyvissä asemissa. Mutta yksi voitto ja yksi tappio. Voi tulla lopputulema, että Suomi voisi jäädä jopa rannalle tässä alkulohkossa.

– Korierolla voi olla merkitystä, kun ne kohtaa Ranskassa. Jos Suomi häviää Ranskalle vähemmän, voi olla massiivinen vaikutus. Belgia-otteluissa olisi kiva jäädä plussan puolelle, jos ne päättyy tasan.

Katso Kaunis Peli tästä:

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA