Milano Cortinan olympiakisoissa suorituspaikoilla oli valtavia etäisyyksiä. Kaikki lajit järjestettiin Italian rajojen sisäpuolella, mutta kyse oli jaetuista kisoista Milanon sekä Dolomiittien pikkupaikkakuntien kesken.
Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Petteri Kilpinen totesi Atleetille, että Suomessakin voitaisiin järjestää vastaavalla periaatteella olympiakisat. Mutta se edellyttäisi Kansainväliseltä Olympiakomitealta päätöstä jakaa kisoja useiden maiden kesken.
– Sitten, kun Kansainvälinen Olympiakomitea hyväksyy tällaisten jaettujen kisojen jakamisen samoilla etäisyyksillä rajojen ulkopuolelle, niin Suomessa voidaan kyllä talviolympiakisat järjestää, Kilpinen kommentoi viime sunnuntaina Milanossa.
Suomessa on aiemminkin suunniteltu yhteistä kisaprojektia Norjan kanssa. Helsingin ja Lillehammerin yhteishaku hävisi 2006 olympialaisten haun kuitenkin Italian Torinolle. Ja Ruotsin sekä Latvian yhteinen hanke hävisi 2026 kisahaun Milano Cortinalle.
Kilpisen mukaan Suomi on valmis keskustelemaan naapurimaiden kanssa kisojen yhteishausta, jos KOK oikeasti hyväksyy kisojen jakamisen useamman maan kesken.
– Meillä olisi valmius järjestää kisat Norjan tai Ruotsin kanssa. Kelkkailulajit ja syöksylaskut järjestettäisiin Suomen ulkopuolella. Jääkiekko-ottelut voitaisiin jakaa Ruotsin kanssa, Kilpinen sanoo.
Suomen talviolympiasuunnitelmassa jääkiekko, curling ja taitoluistelu voitaisiin järjestää pääkaupunkiseudun tai Tampereen jäähalleissa. Lahdessa järjestettäisiin pohjoismaiset hiihtolajit ja mäkihyppy. Himos olisi lumilautailun ja freestylen näyttämönä.
Olympiahanke voisi kenties toteuttaa pikaluisteluhallin Myllypuroon. Siellähän olisi valmiina joutomaatontti metrovarikon vieressä, joskaan Helsingin kaupunki ei ole suostunut takaamaan hankkeen rahoitusta.
Joka tapauksessa Helsingin ja Lahden välillä on niin lyhyt matka, että molempien kisakaupunkien tapahtumia voisi seurata samana päivänä. Milano Cortinan kisoissa moinen ei ollut mahdollista.
Kelkkailulajit voisi järjestää Latvian Siguldassa tai Norjan Lillehammerissa. Alppihiihdon vauhtilajien suorituspaikat löytyisivät Lillehammerista tai Ruotsin Åressa. Pujottelut ja syöksylaskut voisi järjestää Levillä.
Suomessa järjestettävät talviolympialaiset olisivat hyvin suurella todennäköisyydellä taloudellisesti voitollinen tapahtuma. Pikaluisteluhalli olisi ainoa merkittävä suorituspaikkainvestointi.
Milano Cortinan olympialaisissa vieraili valtava määrä turisteja. Varmasti vierailisi Suomenkin olympialaisissa.
Ennen 2040-lukua Suomeen tuskin kuitenkaan talviolympiakisoja saadaan. 2030 talviolympialaiset järjestetään Ranskassa Nizzassa ja Alpeilla. 2034 järjestäjänä on Yhdysvaltojen Utahin osavaltio 2002 olympialaisten suorituspaikoilla ja 2038 todennäköisesti Sveitsi, jonka kisat järjestetään ympäri maata valmiilla suorituspaikoilla.
Otto Palojärvi








































