Myös Yleisradio on julkistanut tv-tiiminsä tulevana kesänä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavaan jalkapallon MM-turnaukseen. YLE näyttää kisat yhdessä MTV:n kanssa.
YLE ja MTV lähettävät kisoja vuoropäivinä. MTV näyttää turnauksen avausottelun ja YLE loppuottelun.
YLE:n selostajat MM-jalkapallossa ovat Matti Härkönen, Simo Leinonen, Velja Engström, Toni Saukkola, Tero Kainulainen, Mikko Aaltonen sekä Juhavaltteri Salminen. Heistä valtosa on selostanut MM-kisoissa aiemminkin. Härkönen on selostanut kaksi viimeisintä MM-finaalia.
YLE:n asiantuntijoina MM-lähetyksissä toimivat Teemu Pukki ja Niklas Moisander. Pukin ura jatkuu yhä HJK:ssa, mutta hänellä on aikaa tulla MM-studioon kesken kisojen.
Muita asiantuntijoita YLE:n lähetyksissä ovat Erkka V. Lehtola, Toni Koskela ja Paulus Arajuuri. Lehtolasta kaikki eivät tykkää ainakaan some-keskustelujen perusteella, ja hänen Argentiina-fanituksensa raivostutti monia edellisissä MM-kisoissa Qatarissa, mutta YLE pitää hänestä sitkeästi kiinni.
YLE lähettää väkeä myös paika päälle Pohjois-Amerikkaan. Sieltä tunnelmoivat toimittaja Jelena Leppänen ja asiantuntija Antti Pohja.
































