Mäkihypyssä ei 1960-luvun alussa vielä kypäriä käytetty. Veikko Kankkonen liiteli pipo päässä normaalimäessä kultamitalille ja suurmäessä hopeamitalille Innsbruckin 1964 olympiakisoissa.
Pipo olikin Veikko Kankkosen tavaramerkki. Jos hyppy meni hyvin, laittoi hän piponsa etunoja-asentoon.
Lapset seurasivat Kankkosen esimerkkiä. Moni poika kulki talvella 1964 pipo etunojassa.
Innsbruckin kisoista 1964 suomalaiset saivat ensi kertaa seurata olympiatason mäkihyppykilpailua suorana tv-lähetyksenä. Anssi Kukkonen selosti paikan päältä.
Ylen Elävässä Arkistossa on nähtävissä legendaarinen videopätkä, kun nuori urheilutoimittaja Juha Jokinen vierailee normaalimäen kisan aikaan Kankkosten kotona Lahdessa.
Perheen tunteet ikuistettiin tv-kameroille. Se oli aivan uudenlaista tositelevisiota.
Kankkosen onni oli, että mäkihypyssä järjestettiin 1964 vielä kolme kierrosta. Normaalimäen kisassa hän epäonnistui yhdellä hypyllään täysin, mutta kaksi loistohyppyä riitti kultamitaliin, koska heikointa hyppyä ei huomioitu tuloksiin. Kankkonen päihitti hopealle jääneen norjalaisen Toralf Enganin 3,6 pisteellä.
Suurmäessä osat vaihtuivat. Engan voitti kultaa ja Kankkonen jäi hopealle 1,8 pisteen marginaalilla.
Suomessa raivostuttiin, koska suomalaistuomari Hannu Koskivuori ei vetänytkään kisassa kotiinpäin. Hän antoi Kankkoselle tyylistä vain 15 pistettä katsottuaan Kankkosen käden osuneen alastulossa maahan.
Kankkonen itse ei protestoinut. Hän myönsi kätensä osuneen maahan ja piti tulosta oikeutettuna.
Vaikka hopeamitali pettymys olikin, oli Kankkonen kotiin palatessaan silti ennennäkemättömän juhlittu sankari. Kotiinpaluujuhlassa Lahdessa oli paikan päällä valtavasti yleisöä. Läheskään kaikki eivät Lahden torille mahtuneet.
Televisio teki kultamitalivoittajista entistä suurempia supertähtiä. Kankkosen mäkikisat vetivät telkkarin ääreen miljoonayleisöjä, vaikka ihan kaikissa kodeissa ei 1964 televisiota ollutkaan. Moni oli tosin hankkinut telkkarin juuri ennen Innsbruckin kisoja tv-myyntibisneksen oltua tuona vuotena varsin tuottoisaa.
Kankkonen voitti Keski-Euroopan mäkiviikon 1964 ja 1966, mutta uutta olympiahuumaa ei enää tullut. hänen urakehityksensä hiipui 1960-luvun lopulla.
Grenoblen olympiakisoissa Kankkonen oli normaalimäessä 17:s ja suurmäessä 24:s. Olympialaiset olivat hänen uransa kolmannet. Squaw Valleyssa Kankkonen oli ollut niiden kisojen ainoassa mäkilpailussa 40:s.
Kankkonen lopetti mäkiuransa 1970. Hän teki työuransa Lahdessa liikunnanohjaajana. Golfia Kankkonen on pelannut ahkerasti jo vuosikymmeniä.









































