Tim Sparv uskoo ainakin kolmen suomalaispelaajan pelata Teemu Pukin veroinen peliura Huuhkajissa.
Suomen A-maajoukkueen maalitilaston ykkönen Teemu Pukki, 35, jättää jäähyväiset Huuhkajille marraskuussa. Ensin vuorossa on MM-karsintaottelu Helsingin olympiastadionilla Maltaa vastaan tulevana perjantaina. Ensi viikolla hyökkääjälegenda jättää hyvästit myös Tampereen Tammelassa maaottelussa Andorraa vastaan 17.11 maanantaina.
Pukki on pelannut Huuhkajissa yhteensä 131 A-maaottelua. Maajoukkueen maaliennätys on hyökkääjän hallussa 42 osumalla.
Pukki saavutti seuratasolla huippunsa Englannissa Norwich Cityssä vuosina 2018-2023. Hän oli nostamassa joukkueen kahdesti Valioliigaan ja oli Mestaruussarjan vuoden pelaaja kaudella 2018-19.
Huuhkajien nykyinen apuvalmentaja Sparv toimi A-maajoukkueen kapteenina, kun Suomi saavutti historiansa ensimmäisen EM-kisapaikan syksyllä 2019 sekä koronaviruspandemian myötä siirretyissä kisoissa 1,5 vuotta myöhemmin. Pukki on entiselle keskikenttäpelaajalle tuttu heidän pelattua vuosia yhdessä maajoukkuepaidassa.
– Pelasin Temen kanssa pitkään. Iso krediitti hänelle siitä, mitä hän on suomifutikselle tehnyt. Ilman häntä me, emme olisi päässeet kisoihin, Sparv kehui Atleetille Huuhkajien mediatilaisuudessa.
Ketkä suomalaiset pelaajat voisivat tulevaisuudessa pelata Pukin veroisen uran?
Sparvilla tulee mieleen ainakin kolme nimeä.
– Niitä on monta, joilla potentiaalia. Juho Lähteenmäki, Matias Siltanen ja Kaan Kairinen.
Sparvin mainitsemista pelaajista Kairinen, 27, edustaa seuratasolla Sparta Prahaa, jonka valmennusryhmään Huuhkajat-luotsi edelleen kuuluu. Keskikenttäpelaaja pääsi kokemaan viime kaudella myös Mestarien liigan otteluja suurseuran riveissä.
Siltanen, 18, kuului päättyneellä kaudella Ruotsin Allsvenskanissa avauksen vakiopelaajiin. KuPS-kasvatti on yhdistetty siirtohuhuissa myös isompiin ympyröihin muun muassa Saksaan.
Vasen laitapuolustaja Lähteenmäki, 19, on puolestaan saanut säännöllistä peliaikaa Tanskan pääsarjassa FC Nordsjällandissa ja ollut kolmea peliä lukuun ottamatta joka kerta avauksessa.
Suomi kohtaa MM-karsintojen viimeisessä ottelussaan kotona Maltan perjantaina 14.11. Harjoitusmaaottelu Andorraa vastaan pelataan Tammelassa 17.11 maanantaina.
Tim Sparvia haastatteli Panu Markkanen.





























































