Atleetin NHL-kirjeenvaihtaja Jouni Nieminen kommentoi Arttu Wiskarin isännöimässä Lepakkovuoro-ohjelmassa Milano Cortinan olympiajääkiekon asetelmia.
Suomea ei pidetä turnauksessa edes mitalisuosikkina. Jouni Nieminen kuitenkin korostaa, että Suomen taso riittää kyllä voittoon kovistakin joukkueista.
– Suomella on mun mielestäni aina mahdollisuudet yllättää kenet tahansa. Joukkue pelaa yhdessä. Se on Suomen vahvuus, Nieminen toteaa.
– Tietenkin Aleksander Barkovin poissaolo vaikuttaa vähän kaikkeen, mutta seuraava äijä vaan tilalle. Mä uskon kyllä, että Suomi pystyy tekemään ihan mitä vaan. Ei muuta kuin sinne vaan ja verta pakkiin Suomen poika, Nieminen lisää lainaten Jääkiekkoliiton edes menneen puheenjohtajan Väinö Lassilan lausetta vuoden 1982 MM-kisoista.
Leijonien puolustus ei vakuuttanut vuosi sitten 4 Nations Face-Off -turnauksessa. Miro Heiskanen oli sivussa loukkaantumisen takia.
Nyt Heiskanen on kunnossa ainakin kolme viikkoa ennen kisoja.
– Miro Heiskanen on nyt mukana, mikä on todella iso juttu. Pidän sitä todella tärkeänä asiana, arvioi Nieminen.
Olympiavalintoja Nieminen ei kritisoi. Yhden joukkueesta rannalle jääneen pelaajan hän olisi ottanut kuitenkin niin sanotuksi jokerikortiksi.
– Patrik Laine. Millään muulla maalla ei ole tommoista laukausta ja tommoista ylivoima-asetta, kun Suomella olisi, jos terve Patrik Laine olisi mukana. Häntä voitaisiin pitää pelkästään ylivoima-aseena. Mä olisin ottanut hänet.
Katso Lepakkovuoro tästä:




































