Ikinä ei pidä luovuttaa.
Yleisurheilun MM-kilpailut alkoivat lauantaina Tokiossa. Päivän yksi hurjista hetkistä nähtiin, kun miesten 3 000 metrin esteiden alkuerissä Uuden-Seelannin George Beamish kaatui pahasti.
Kaatumisen lomassa kanssakilpailija astuu Beamishin kasvoille piikkareillaan. Uusiseelantilainen selvisi hurjasta tilanteesta säikähdyksellä ja pystyi jatkamaan kilpailua. Kansainvälinen urheiluliitto (WA) jakoi tilanteesta kivuliaan näköisen kuvasarjan Instagram-tililleen.
Kaatumisesta ja kasvoihin tulleesta iskusta huolimatta Beamish ei luovuttanut. Hän onnistui Lasse Virénin kaltaisessa tempussa ja eteni jatkoon. Beamish oli oman eränsä toinen ajalla 8,27.23.























