19-vuotias Topias Hynninen on isossa roolissa Jukureissa. Kuva: All Over Press

Atleetin Liiga-arvio: Katso Jukurien parhaat hankinnat ja kovimmat menetykset

Roope Määttä |

Atleetti arvioi vuorotellen jokaisen Liiga-joukkueen kesän pahimmat menetykset ja parhaat hankinnat.

Perustelemme viime kauden käänteisessä tulosjärjestyksessä jokaisen joukkueen laadukkaimmat hankinnat (top 3) sekä pahimmat menetykset (top 3).

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

Seuraavana vuorossa ovat menetykset ja hankinnat Jukurit-joukkueen osalta. Odotukset mikkeliläisten kaudesta eivät päätä huimaa, eikä joukkue ainakaan paperilla ole edelliskauden miehistöä vahvempi. Pikemmin päinvastoin.

Liiga-arvio 2025–2026: Jukurit

Jukurit oli runkosarjan selvästi huonoin joukkue edellisellä kaudella. Ryhmä vaihtoi päävalmentajaansa alkuvuodesta, kun Jonne Virtanen otti joukkueen komentoonsa. Huhtikuun alussa selvisi, että Virtanen jatkaa mikkeliläisten päävalmentajana myös alkavalla kaudella (lue uutinen).

Jukurit on menettänyt paljon hyökkäysvoimaa verrattuna viime kauteen. Toisaalta on odotettavissa, että Nuorten Leijonien hopeajoukkueessa vuodenvaihteessa pelannut keskushyökkääjä Topias Hynninen on nyt entistä isommassa roolissa, kuten myös 30 (15+15) tehopistettä viime kaudella tehnyt laituri Aleks Haatanen.

Suurin kysymysmerkki Jukurien kannalta on jokseenkin ohut puolustajisto. Esimerkiksi Niklas Peltomäki, Kasper Soini, Lucas Nordsäter sekä Niclas Lundgren ovat vaihtaneet maisemaa.

Jukurit on hankkinut lupaavan puolustajan Niko Korkolan Tapparasta sekä raamikkaan William Worge Kreün SHL:stä, mutta paperilla puolustajakalusto ei viime kaudesta ole ainakaan parantunut.

Peter Abbandonato oli Jukurien ainoa yli 40 pisteen mies viime kauden runkosarjassa (14+28=42). Kuva: AOP.

Kovimmat menetykset

1. Peter Abbandonato oli Jukurit-hyökkäyksessä ja keskushyökkääjäosastolla kantava voima edellisellä kaudella. Ura Liigassa jäi kuitenkin DEL-siirron myötä yhden kauden mittaiseksi, joten mikkeliläisten oli jälleen etsittävä uusia ehdokkaita kärkikoriin.

2. Max Ellis oli viime kaudella loukkaantumisen takia pitkään sivussa, mutta pelatessaan vahva hyökkäyspäässä. Lopulta Ellis pelasi runkosarjassa vain 25 ottelua tehden 18 (8+10) tehopistettä.

Kiinan KHL-joukkue pestasi Ellisin (lue uutinen), joten valmiiksi kapean kärjen osalta ei mikkeliläisille ollut jatkuvuutta ulkomaalaisvahvistusten osalta tarjolla.

3. Kasper Soini olisi ollut alkavalla kaudella tyrkyllä kiekollisen kärkipuolustajan rooliin Jukureissa, mutta päätti siirtyä Kärppiin. Jukurit menetti lupaavan nuoren pelaajan, jota ehti koulia useamman vuoden ajan.

Ranskalaisjärkäle Justin Addamo pelasi viime kaudella Tšekin Ocelari Trinecissä. Kuva: AOP.

Parhaat hankinnat

1. William Worge Kreü on pelannut neljä edellistä kautta SHL:ssä. 197-senttinen ja 84-kiloinen puolustaja on ollut kotimaassaan todella puolustavassa roolissa, mutta Jukureissa lienee tarjolla isompi rooli, joka voi olla myös kiekollisempi.

Puolustaja on pelannut Ruotsin pääsarjassa 245 ottelua, joissa pisteitä on syntynyt keskimäärin 0,13 ottelua kohden. Pystyykö Worge Kreü omaksumaan uudenlaisen ja isomman roolin Mikkelissä?

2. Connor Ford pelasi viime kaudella Slovakian pääsarjassa 52 runkosarjan ottelua tehden 52 (12+38) tehopistettä. Ford siirtyi Slovakiaan pelattuaan aiemmin italialaisessa HC Bolzanossa.

Hyökkääjällä on vyöllään 73 ottelua AHL-kokemusta ja viisi kautta NCAA-yliopistokiekkoa. Jukurit on yrittänyt löytää sentteriosastolleen pelaajia huippumaiden pääsarjojen ja vahvempien Liiga-joukkueiden tutkan ulkopuolelta, jälleen kerran.

3. Justin Addamolla ainakin raamit ovat kunnossa. Ranskalaishyökkääjä on 198-senttinen ja 113-kiloinen järkäle, joka on pelannut edellisillä kausilla Tšekin pääsarjassa, AHL:ssä ja ECHL:ssä.

Addamo, 27, vaikuttaa verrattain monikäyttöiseltä pelaajalta, joka pystyy pelaamaan sekä sentterin että laitahyökkääjän tonteilla. Vastaako kuitenkaan aiempien kärkihyökkääjien jättämiin aukkoihin? Liigaan sopeutuminen tuskin tapahtuu hetkessä, mutta ranskalainen on varmasti kiinnostava seurattava.


Jukurien sopimustilanne

Maalivahdit: Eetu Anttila (2026), Evan Buitenhuis (2026), Matthieu Herpin (2027), Markus Ruusu (2026)

Puolustajat: Juuso Arola (2026), Kim Johansson (2026), Niko Korkola (2026+1), Valtteri Koskela (2026), Niilo Romppanen (2026), Eemeli Saari (2026+2), Alberts Smits (2026+2), Luka Tiihonen (2026+1)

Keskushyökkääjät: Justin Addamo (2027), Connor Ford (2026), Topias Hynninen (2026), Severi Immonen (2026), Santeri Koskela (2026), Oskari Remes, Viljam Sandvik (2027)

Laitahyökkääjät: Jiro Frilander (2027+1), Aleks Haatanen (2026), Aaron Hakala (2027), Sakke Hämäläinen (2026), Lari Heikkinen (2026), Bence Horvath (2027+1), Thomas Olsen (2026), Jesper Piitulainen (2026), Alexander Ruuttu (2026), Jeremi Tammela (2027)

Lähde: Liiga


KAIKKI ATLEETIN LIIGA-ARVIOT

Atleetin Liiga-arvio: Pelicans

Atleetin Liiga-arvio: Jukurit

Atleetin Liiga-arvio: JYP (24.8.)

Atleetin Liiga-arvio: Kärpät (25.8.)

Atleetin Liiga-arvio: TPS (26.8.)

Atleetin Liiga-arvio: HPK (27.8.)

Atleetin Liiga-arvio: Kiekko-Espoo (28.8.)

Atleetin Liiga-arvio: KooKoo (29.8.)

Atleetin Liiga-arvio: Sport (30.8.)

Atleetin Liiga-arvio: Tappara (31.8.)

Atleetin Liiga-arvio: Ässät (1.9.)

Atleetin Liiga-arvio: HIFK (2.9.)

Atleetin Liiga-arvio: Lukko (3.9.)

Atleetin Liiga-arvio: Ilves (4.9.)

Atleetin Liiga-arvio: SaiPa (5.9.)

Atleetin Liiga-arvio: KalPa (6.9.)


KAIKKI HANKINNAT: Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2025–26

LUE MYÖS: Löytyykö töitä? Leijonistakin tuttu liigamaalivahti on ollut koko kesän myynnissä

LUE MYÖS: Järkälemäinen vahvistus! Lähes kaksimetrinen maajoukkuepelaaja siirtyy Jukureihin

LUE MYÖS: Entiseltä Liiga-pomolta kovaa puhetta sarjauudistuksesta:  “Jos halutaan kilpailukykyinen sarja…”