Chelsea vahvistaa, että Englannin jalkapalloliitto on ottanut yhteyttä Mykhailo Mudrykiin.
Seuran tiedotteessa todetaan, että yhteydenotto liittyy poikkeavaan löydökseen rutiininomaisesti annetussa virtsanäytteessä. Mudryk, 23, on antanut tapauksesta lausunnon Instagramissa.
– Voin vahvastaa, että liitolle toimittamani näyte sisälsi kiellettyä ainetta, pelaaja toteaa.
– Tämä on täysi šokki, koska en ole ikinä tietoisesti käyttänyt mitään kiellettyä ainetta tai rikkonut sääntöjä. Työskentelen läheisesti joukkueen kanssa selvittääksemme, kuinka tämä on voinut tapahtua, lausunto jatkuu.
Ukrainalaishyökkääjä vakuuttelee tietävänsä, ettei ole tehnyt mitään väärää. Pelaaja kertoo toivovansa, että voi palata pian kentille.
– En voi tällä hetkellä sanoa enempää prosessin luottamuksellisuuden vuoksi, mutta kerron lisää heti kun voin, Mudryk kirjoittaa.
Pelaaja oli Chelsean kokoonpanossa viimeksi 28. marraskuuta, joten hänellä on jäänyt viisi viimeisintä ottelua välistä. Joulukuun alussa mies oli merkittynä kokoonpanoon ottelussa Aston Villaa vastaan, mutta ei pelannut.
Lontoolaisten päävalmentaja Enzo Maresca on BBC:n mukaan todennut aiemmin, että Mudrykin poissaolo on johtunut sairastumisesta.
Chelsea hankki ukrainalaisen Shakhtar Donetskista tammikuussa 2023. Mudryk solmi seuran kanssa 8,5 vuoden sopimuksen, joka takaa pelaajalle 70 miljoonaa euroa. Kontrahtiin sisällytettiin lisäksi 30 miljoonaa dollaria bonuksina eli sen kokonaisarvo on noin sata miljoonaa.