Kahdeksalle ensimmäiselle väylälle birdien tehnyt Väinö Mäkelä epäonnistui yhdellä väylällä, mikä vesitti huipputuloksen. Suomen tähtinimet eivät yltäneet kärjen tasolle.
Mäkelän huippualku ei kantanut lopulta lähellekään kärkituloksia, kun Suomen kärkinimiin lukeutuva pelaaja heitti kolmanneksi viimeisellä väylällä yhdeksän heittoa (+5).

Pelaa ammattilaisten vihjeillä
Imatralla salamoi tänään. Saadaanko kentälle myös pyörremyrsky?
Ideat, infot ja kaikki tarvittavat työkalut, kuten laadukkaat arviot.
ATLEETTI x VEDONLYÖJÄ.com
Takaysillä Mäkelä teki vain kaksi birdieä, joten lopputulos oli 58 heittoa eli viisi alle ihannetuloksen. Tulos oikeuttaa jaetulle sijalle 39.
– Kierros alkoi mahtavasti, sitten hiljaisempi parin parin vaihe ja pari birdieä. Sitten päästiinkin väylälle 16, joka oli tänään meikäläiselle unelmien murskaaja, Mäkelä sanoi Ylen tv-haastattelussa ja jatkoi.
– Ei pidä antaa sen lannistaa, koska muuten heittäminen oli todella hyvää ja se oli vain yksi väylä. Ehkä siinä pääsi pieni ajatus päähän, että en halua heittää liian leveää, että varmasti pääsee saareen. Kun vähän jännittää, niin tilanne ottaa vallan.
Nokian radan väylä 16 on niin sanottu saariväylä. Mikäli pelaaja ei onnistu heittämään pelialueelle saareen, jossa kori sijaitsee, joutuu heiton uusimaan edelliseltä heittopaikalta, ja tulokseen lisätään heiton rangaistus. Mäkelä pääsi saareen vasta kolmannella yrittämällään.
Kierros venyi
Avoimessa luokassa kierros venyi viimeisenä lähteneiden kilpailijoiden osalta yli nelituntiseksi. Kierros keskeytettiin kahdesti mahdollisen ukkosen takia. Toinen suomalaistähti Niklas Anttila pelasi seitsemän alle ihannetuloksen ja on jaetusti sijalla 20.
– Tänään tuntui aika huonolta. Paljon putteja ohi, jossain kohtaa luin ehkä tuulta vähän huonosti ja oli vaikeaa lähteä aina uudelleen pelaamaan, kun oli niin paljon taukoja, Anttila sanoi.
Parhaat suomalaiset avauskierroksella olivat Pyry Joutsen ja Eetu Tuominen, jotka heittivät 11 heittoa alle parin. Kaksikko on jaetulla toisella sijalla yhdessä yhdysvaltalaisen Adam Hammesin kanssa. Kilpailua johtaa 12 alle parin heittänyt Sullivan Tipton.
MM-kilpailut jatkuvat torstaina, jolloin pelataan Tampereella. Katso aikataulut, televisiointi ja muu tarvittava tieto kisoista painamalla tästä.