Tottenhamin kausi on ollut haastava, mutta siitä huolimatta seura oli varsin maltillinen tammikuun siirtoikkunassa. Seuran toiminta ei miellyttänyt kapteeni Cristian Romeroa.
Tottenham on jumiutunut sarjataulukossa alempaan keskikastiin. Osaltaan joukkueen edesottamuksiin ovat vaikuttaneet lukuisat loukkaantumiset.
Viikonlopun Manchester City -ottelussa Tottenham oli pahasti siipirikkoinen, mutta onnistui nousemaan kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon. Ottelun jälkeen Romero heitti piikin johdon suuntaan seuran toimettomuudesta siirtomarkkinoilla.
– Halusin olla käytettävissä ja auttaa joukkuekavereitani, vaikka oloni ei ollut hyvä. Erityisesti, kun meillä oli vain 11 käytettävissä – uskomatonta mutta totta ja häpeällistä, Romero heitti sosiaalisessa mediassa.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Romero kritisoi seurajohtoa. Aiemmin hän arvosteli heitä siitä, että pysyvät vain piilossa ja tulevat esiin vain kun menee hyvin ja kertomaan muutaman valheen.
Tottenham vahvisti joukkuettaan tammikuun siirtoikkunassa ainoastaan Conor Gallagherilla ja Souzalla.




































