Veikkausliigassa luvassa radikaali muutos

Otto Palojärvi |

Suomalainen pääsarjatason jalkapallobisnes oli pitkään surkuhupaisassa tilassa. Seurat tuottivat tappiota ja toimintaa rahoitettiin mesenaattien rakkaudesta lajiin.

Valkeakoskella ja Myllykoskella toimintaa rahoitettiin paperitehtaan toimesta, kunnes rakennemuutokset veivät paperitehdasbisneksen ulkomaille.

Tampere United voitti 2000-luvulla kolme mestaruutta, mutta sitten rahat loppuivat. TamU:n taival pääsarjassa päättyi 2011 vedonlyöntihuijausten pyörteisiin.

Samoihin aikoihin HJK alkoi tajuta, miten suomalainen jalkapallobisnes voisi menestyä. Seurajohtajaksi 2010-luvun alussa pestattu älykäs Aki Riihilahti tajusi, että seura voisi tehdä voitollisia tuloksia pelaajakauppabisneksellä.

Ja pian HJK loi toisen tulonlähteensä europelibonuksista päästyään 2014 Eurooppa-liigaan. Riihilahti oli myös mukana lobbaamassa UEFA:aa perustamaan Euroopan seurajoukkueiden kolmoskilpailua Konferenssiliigaa. Siinä toimitaan Robin Hood-periaatteella eli rahaa jaetaan rikkailta köyhille.

HJK eteni europeleissä lohkovaiheeseen neljä kertaa peräkkäin 2021-24. Tulot olivat miljoonia ja taloudelliset tulokset valtavan voitollisia.

KuPS pääsi tällä kaudella Konferenssiliigassa alkulohkostaan jatkoon. Aiemmin miljoonatappioita tehnyt KuPS tekikin viimeisimmällä tilikaudella miljoonavoiton.

Nyt suomalaiseen jalkapalloon on tulossa vielä kolmaskin merkittävä tulolähde. Rahapelimonopoli murtuu kesällä 2027. Veikkausliiga kiinnostaa kansainvälisiä rahapeliyhtiöitä siitäkin syystä, että Suomessa Veikkausliiga on kesällä käynnissä, kun lähes koko muussa maailmassa sarjat ovat silloin tauolla.

Vuonna 2022 vain HJK tuotti suomalaisista jalkapalloseuroista voittoa. Samaan aikaan Ruotsin pääsarjassa Allsvenskanissa kaikki seurat olivat voitollisia yhtä lukuun ottamatta.

Voi hyvin käydä niin, että 2027 tai viimeistään 2028 kaikki Veikkausliigan seurat ovat voitollisia. Rahapeliyhtiöiltä saatujen tulojen pitäisi tähän riittää.

Samaan aikaan toiset rikastuvat myös pelaajakaupoilla ja europeleillä. Parjatusta Veikkausliigasta voikin tulla rahasampo.

Alemmat sarjatasot pysynevät silti murheenkryyneinä. Suomessa on Ykkösliiga ja Ykkönen, jotka ovat puoliammattilaispohjalta toimiville seuroille valtakunnallisina sarjoina aivan liian kalliita. Palloliitto keksi perustaa Ykkösliigan eli toisen korkeamman tason ykkösdivarin, joka seurojen elinoloja ei ole kohentanut.

Rahapelisponsorointi keskittynee Suomen futiksessa maajoukkueeseen ja pääsarjatasolle. Ykkösliigaan ja Ykköseen rahavirtoja kanavoitunee vähän.

Palloliitto on tietysti avainasemassa tilanteen korjaamisessa.

Otto Palojärvi