Wilma Murto sairastui Suomi–Ruotsi-maaottelun jälkeen, mikä ajoi seiväshyppääjän kymmenen päivän tauolle harjoituksista.
MM-kilpailuihin valmistautuva Murto, 27, sanoi Helsingin Sanomien mukaan Tokiossa, että hänen suorituskykynsä maanantaiyön seiväskarsinnan alla on iso kysymysmerkki.
Ennen Ruotsi-ottelun jälkeistä sairastumistaan Murto oli ehtinyt palata pitkältä tauolta elokuun puolivälissä. Maaottelu oli seiväshyppääjälle vasta kauden toinen kilpailu.
– Koko vuonna olen tehnyt kuusi seivästreeniä, Murto sanoi HS:lle.
Ero on tavalliseen vuoteen on huomattava, sillä tavallisesti urheilija tekisi 30–40 lajiharjoitusta.
– Vaikuttaa laajasti suoritusvarmuuteen ja tekniseen tekemiseen. On pitänyt mennä tärkeillä perusasioilla. Mitään uutta en ole päässyt oppimaan, Murto jatkoi.
Naisten seiväshypyn finaali kilpaillaan Tokiossa keskiviikkona kello 14.10 alkaen. Katso MM-kilpailujen ohjelma kokonaisuudessaan painamalla tästä.


























