Jääkiekkolegenda Juhani Tamminen on osallistunut kahdesti olympiakisoihin. Sapporossa 1972 pelaajana Suomen joukkueessa ja 1992 Albertvillessa Sveitsin joukkueen päävalmentajana.
Suomi ei ollut ennen Sapporon kisoja voittanut vielä koskaan jääkiekon arvokisamitalia. Sellaista odoteltiin Sapporossa, kun itse Neuvostoliitto oli voitettu joulukuussa 1971 Moskovan Izvestija-turnauksessa 4-2.
– Olimme kehittyneet paljon. Olimme ensimmäinen jäähalleihin päässyt sukupolvi ja meillä oli joukkueessa paljon lahjakkaita pelaajia. Voitettiin Izvestija-turnauksessa Neuvostoliitto. Lyötiin niin sanotusti ”ryssää kuokkaan”, muisteli Juhani Tamminen jutun kirjoittajan haastattelussa joulukuussa 2013.
Sapporossa Suomen olympiasaumoja helpotti Kanadan boikotti. Kanada oli poissa olympia- ja MM-turnauksista 1970-76 protestiksi amatöörisäännöille.
Tietysti mitali olisi vaatinut täydellisen onnistumisen. Sitä ei Leijonilta Kaukoidässä tullut.
Neuvostoliitto ei antanut vahingon toistua. Tamia ja kumppaneita laitettiin kuokkaan tylysti 9-3.
Sen jälkeen Suomi voitti Puolan, mutta hävisi Tshekkoslovakialle 1-7. Euroopan kärki oli sittenkin kaukana, vaikka Izvestija-turnauksen perusteella olisi voinut odottaa muuta.
Mitalimahdollisuus oli vielä. Mutta sen tiellä oli turnauksen yllättäjäjoukkue Yhdysvallat, jota tähditti vasta 16-vuotias Mark Howe, NHL-legenda Gordie Howen poika.
Yhdysvaltain yliopistojoukkue voitti yllättäen Tshekkoslovakian 5-1. Ja Suomi taipui Yhdysvalloille 1-4.
Leijonien mitalisauma meni siihen Yhdysvaltojen otettua turnauksesta hopeaa ja Neuvostoliiton tietenkin kultaa. Tshekkoslovakia jäi pronssille
Viimeisessä ottelussaan Leijonat pelasi Ruotsia vastaan.
– Meillä oli iso lataus siihen peliin. Haluttiin päättää turnaus voittoon ja Ruotsi sytyttää aina. Vietiin niiltä mitalit, muisteli Tamminen.
Leijonat voittikin Ruotsin maalein 4-3. Tulos tiesi, että Ruotsi jäi olympiajääkiekossa mitaleitta toista kertaa peräkkäin. Ruotsi oli turnauksessa neljäs ja Suomi viides.
Ottelu oli samalla viimeinen olympiaottelu Suomen ja Ruotsin välillä parhailla joukkueilla 26 vuoteen. Sapporon kisojen jälkeen Ruotsin ja Suomen parhaimmistoa alkoi siirtyä NHL:ään tai lähinnä sen kilpailijaksi rakennettuun WHA-liigaan, joka tarvitsi pelaajia Euroopasta.
Viralliset ammattilaispelaajat saivat ensi kertaa osallistua olympiajääkiekkoon vasta 1988. NHL päästi pelaajansa olympialaisiin ensi kertaa 1998.
Tamminen korostaa kilpailun Euroopan huipulla olleen 1970-luvun alussa epäreilua.
– Neuvostoliiton systeemi mahdollisti heidän pelaajilleen kilpailuedun, jota meillä ei ollut. Lasse Oksanen myi bensaa ja mä olin opiskelemassa. Ei meillä ollut Suomessa mahdollisuuksia täysammattilaisuuteen.
Tamminen siirtyi WHA-liigaan 1975 ja pelasi siellä pari kautta Cleveland Crusadersissa sekä Phoenix Roadrunnersissa. WHA-ammattilaissopimuksen myötä hän ei voinut pelata enää olympiakisoissa, joten Sapporon kisat olivat hänelle ainoat olympialaiset pelaajana.
Japaniin Tamminen kuitenkin palasi. Hän toimi siellä Kokudu Keikadun joukkueessa pelaajavalmentajana 1979-80 sekä 1982-84.
Ja olympiakisoihinkin Tami pääsi vielä Albertvillessa 1992 Sveitsin päävalmentajana. Sveitsi ei yltänyt turnauksessa puolivälieriin ja Sveitsin jääkiekkopomo Rene Fasel päätti antaa Tamille turnauksen jälkeen potkut.
