Ranska lähetti Ruotsin jalkapallon MM-kisoista kotimatkalle voitettuaan ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelun New Jerseyssä 3-0.
Ruotsin päävalmentaja Graham Potter teki selväksi, että Ruotsi hävisi paljon paremmalle joukkueelle.
– Parempi voitti. Onnittelut Ranskalle. Meidän olisi pitänyt olla täydellisiä, eikä sekään olisi ehkä riittänyt, Potter sanoi.
Potter korosti, että Ranska oli vain liian hyvä joukkue hyökkäyspelissään.
– Aloitimme hyvin. Sitten meitä puskettiin taaksepäin aika paljon. Jouduimme puolustamaan liikaa, emmekä oikein voineet hyökätä. Ei ole häpeä hävitä Ranskalle. Heillä on hyvä joukkue ja korkean tason joukkue.
Puolustuspelissä Ruotsin laatu ei vain riittänyt Kylian Mbappea, Michael Olisea ja kumppaneita vastaan.
– Pyrimme puolustamaan aluetta. Kaksinkamppailuissa Ranska hyökkäyspelissä tavallisesti voittaa, eikä suoraviivainen peli heitä vastaan auta. Mutta se ei tässä pelissä riittänyt, Potter sanoi.
Mbappe osui ennen avausmaaliaan tolppaan.
– Tuli muutama ihme, mutta ei riittävästi ihmeitä. Siksi hävisimme, Potter naurahti.
Potterin mielestä Ruotsi pelasi hyvän turnauksen. Pääsy alkulohkosta jatkoon oli tavoite, joka toteutui.
– Pääsimme täällä jatkoon. Olen ylpeä joukkueeni esityksestä. Olisimme halunneet enemmän, mutta oli todella hyvä joukkue vastassa tänään.
– Meillä on nuori kehittyvä joukkue, jolla on toivottavasti hyvä tulevaisuus edessään. Tämän pohjalle on hyvä rakentaa. Meillä oli paljon ensikertalaisia MM-kisoissa. Siinä oli valtava ero Ranskaan verrattuna, Potter lisäsi.


























