Tuukka Taponen sijoittui seitsemänneksi Spassa sunnuntaina ajetussa Formula 3-kilpailussa. Se oli iso pettymys, vaikka Taposelle sijoitus on kauden paras F3:n normikisassa.
Lauantaina sprinttikisassakin Tuukka Taponen oli ollut Spassa seitsemäs. Hän oli startannut kisaan yhdeksäntenä ja nousi pari sijaa.
Normikisaan Taponen starttasi toisesta ruudusta. Hän nousi hetkeksi kisan kärkeen, mutta tipahti nopeasti alaspäin.
Taponen on F3:n kauden pistetaulukossa sijalla 14. Hän on kahdessa normikisassa ajanut seitsemänneksi. Sprinteissä on tullut parhaimmillaan nelostila.
Taposeen on liittynyt Suomessa valtavasti hypetystä. Hän on Ferrarin akatemiakuljettaja ja hänen on suorastaan julistettu pelastavan Suomen maineen maailman nopeimpana kansana.
Nykyisellä tulostasollaan Taponen ei ole matkalla Formula ykkösiin. Kalustossa on ollut haasteita, mutta sen piikkiin kaikkea ei voi laittaa.
Taposen urakehitys uhkaa nousta pystyyn, jos tulostaso ei kohene. Tällä kaudella F3:ssa ohjelmassa on kolme kisaviikonloppua, jotka ajetaan Hungaroringillä, Monzassa ja Madridissa.
Taposen on uransa pelastaakseen saavutettava palkintosijoja jokaisena viikonloppuna. Mielellään voittojakin.
Muuten näyttää Tuukka Taposella pirun pahalta.

















