Jere Karalahti vannoo pysyneensä pystyssä nyrkkeilydebyytissään Matias Niemeä vastaan. Entinen jääkiekkoilijan paluuta kehään motivoi raha.
Jere Karalahti nähdään jälleen nyrkkeilykehässä Helsingin jäähallissa syyskuussa. Entisen ammattilaisjääkiekkoilijan ensikasteesta lajin parissa on kulunut kohta vuosi.
Karalahti hävisi viime vuoden syyskuun ottelunsa Face 2 Face -promootion tapahtumassa kehonrakentaja Matias Niemelle. Tulevassa kamppailussa Immu Fight Night -illassa hän saa vastaansa promootion perustajan Mika ”Immu” Ilmenin.
Karalahti, 51, sai useita kovia iskuja päähänsä, kun Niemi moukaroi eläköitynyttä jääkiekkoilijaa. vuosi sitten. Omien sanojensa mukaan häntä ei koskaan kuitenkaan tyrmätty.
– En mä kyllä nukahtanut. Se näyttää kyllä siltä. Se on jännä juttu, koska monihan sitä on kauhistellut ja moni ollut myös todella ihmeissään, että miten voi kestää tuollaista iskusadetta ja näin. Mä sanon rehellisesti sydämestäni ja kaiken kunnian kautta, ettei mulla kertaakaan pimentynyt päässä, Karalahti vakuutteli Atleetin toimittajan Aki Hirvosen haastattelussa.
Omalla kierolla tavallaan Karalahti nautti turpaan saannista.
– Mä sain paljon osumaa päähän, mutta tavallaan tykkäsin siitä hommasta ja tykkäsin olla kehässä. Tykkäsin esiintyä näin ja näin. Sitähän mä olen tehnyt läpi elämän. Kyllähän jokainen huippu-urheilija on esiintyjä tavallaan.
Ilmeniä vastaan Karalahdella on selkeä tavoite.
– Mulla oli viimeksi suunnitelma, että mä lähden sieltä viimeisen kerran kädet pystyssä. Ehkä se on nyt se ilta. Kaksi isoa miestä menee sinne häkkiin ja toinen sieltä tulee voittajana. Se oon minä.
Raha motivoi takaisin kehään
Karalahti tunnustaa rehellisesti rahan motivoineen myös takaisin kehään. Entisellä jääkiekkopuolustajalla on takana tutkintavankeus epäiltynä vakavasta huumausainerikoksesta.
Karalahti istui kalterien takana koko syksyn ja vapautui helmikuussa.
– Kaikki varmaan tietää, että mulla on ollut ylä- ja alamäkiä paljonkin. Mitä on ollut terveyshuolia, on ollut virkavallan kanssa ja kaikenlaista. Koskaan ei oo annettu periksi, eikä anneta nytkään. Mulla on mahtavat lapset ja avovaimo. Elämä on nyt mallillaan ja tällä ottelulla saa myös talouspuolta kuntoon.
Karalahdella on meneillään myös elämänsä toinen kirjaprojekti. Otavan kustantama Jere 2.0 -teos on saapumassa markkinoille syksyllä.
– Ensimmäinen kirjahan oli ihan kulttimyyntimenestys ja ensi syksynä tulee uusi sitten, mikä on suoraa jatkumoa tähän edelliseen, Karalahti raotti.
Tulevaisuuden osalta Karalahti kokisi myös itsellään olevan annettavaa entisen ammattinsa jääkiekon parissa.
– Lätkän parissakin ajatellut jotain pientä mulla on kuitenkin paljon annettavaa Suomen puolustajille ja tulevaisuuden toivoille. Että jos jotain sellaisia teholeirejä rupeisin järjestää.
Karalahti kohtaa Ilmenin Immu Fight Night -nyrkkeilyillassa 12. syyskuuta lauantaina.
Joni Ahokas, Aki Hirvonen



















