Venäjältä ja KHL:stä on kuultu vaikka mitä tarinoita. Yksi lisää tarjoillaan uusimmassa Atleetin Poppariketjun jaksossa, kun Pekka Jormakka kertoo joutuneensa Jokerit-urallaan pelireissussa sellaiseen tilanteeseen, jossa hengenlähtö oli lähellä.
Jokerit sai Venäjällä pelatessaan osansa KHL:n äärimmäisistä etäisyyksistä. Helsinkiläisjoukkue lensi kaudesta toiseen yli 50 000 lentokilometriä, mikä tarkoittaa valtavaa määrää lentotunteja.
Kaukana idässä Vladivostokissa, Habarovskissa ja Kiinan Pekingissä tehdyt vieraskiertueet kerryttivät usein itsessään jopa yli 20 000 lentokilometriä. Yhdeltä reissulta Jormakalla, 35, on unohtumaton ja pelottava tarina kerrottavanaan.
– Olimme idän reissulla. Aloitettiin Kiinasta, ja sieltä oli lento Habarovskiin. Oli lauantai-ilta, mutta elimme tietenkin Suomen aikaa. Aikaero oli 7–8 tuntia. Syötiin lounas, vaikka siellä alkoi jo iltameiningit. Lähdettiin käymään pelikaverin kanssa vähän ulkona, Jormakka aloittaa ja jatkaa.
– Ajateltiin, ettei se ole paha. Kello olisi hotellille palatessa kahdeksan tai yhdeksän illalla Suomen aikaa.
Paluumatka hotellille ei kuitenkaan sujunut odotetusti. Jormakka luonnehtii jaksossa tarinaansa ”todella pahaksi”. Ulkona oli kylmä, jäinen ja muutenkin talvinen sää, kun matka taittui kohti joukkueen hotellia.
– Venäläinen taksikuski ajaa 70–80 kilometriä tunnissa ja tulee lunta. Ilmoitettiin, että voitko ajaa vähän hiljempaa, kun meitä jännittää täällä takapenkillä. Samalla hetkellä pelikaveri huutaa, että sieltä tulee auto vastaan, Jormakka muistelee.
– Kuului kauhea pamaus. Meidän auto spinnasi ja vastaan tullut auto ajoi lyhtypylvääseen.
Valtava onni onnettomuudessa
Entinen Jokerit-kiekkoilija painottaa, että matkassa oli tuuria. Toisen auton lyhtypylväsosuman jälkeen kiekkoilijan olotila oli epätodellinen.
– Se oli todella hämmentävä hetki. Aivan šokissa halataan toisiamme takapenkillä: ”ollaan perkele elossa”, Jormakka jatkoi.
Pamaus kuului, kun valotolppa osui toista autoa takaoveen.
– Onneksi ketään ei sattunut. Pelättiin sen auton kohtaloa, jonka kylkeen osuttiin. Autosta nousi kaksi naishenkilöä, jotka istuivat onneksi etupenkillä. Jos joku olisi istunut takapenkillä, niin todennäköisesti henki olisi lähtenyt.

”Juhlittiin, että ollaan elossa”
Jormakka kertoi saaneensa pelikaverinsa kanssa kyydin takaisin hotellille toisella autolla pian onnetomuuden jälkeen.
– Oltiin edelleen aivan šokissa. Mietittiin, että mitä me nyt tehdään. Kaveri sanoi, että ”nyt tuut mun huoneeseen, ja me korkataan samppanjalasit, että me ollaan perkele elossa”, Jormakka kertoi.
KHL-Jokereissa neljä vuotta pelannut Jormakka totesi, että onnettomuudesta seuraavana aamuna joukkueella oli aamutreenit.
– Mentiin hallille. Lääkäri oli sitä mieltä, että olisi hyvä kertoa valmennukselle. Mietimme, että eihän me voida kertoa valmennukselle.
Lopulta kaksikko kuitenkin päätti kertoa Jokereita valmentaneelle Erkka Westerlundille tapahtuneesta. Konkariluotsin reaktio pääsi yllättämään.
– Se lämmitti mun sydäntä. Erkkaa ei kiinnostanut lainkaan seuraava peli, vaan hän oli todella huolissaan meistä, että ollaanko me kunnossa, Jormakka kiitteli.
Pekka Jormakan auto-onnettomuus tapahtui hänen ensimmäisellä Jokerit-kaudellaan 2015–16.


























