Pohjois-Amerikasta New York Islandersin farmista HIFK:hon siirtynyt Eetu Liukas kertoo Atleetin haastattelussa tavoitteistaan uransa jatkon suhteen.
Perjantaina Eetu Liukas teki voittomaalin ja osui sen jälkeen vielä tyhjiin HIFK:n voittaessa Liigan kauden avausottelussaan HPK:n maalein 5-3. HIFK:n esitys ei kahdessa ensimmäisessä erässä juurikaan vakuuttanut, mutta kolmas erä oli joukkueelta jo parempaa tekemistä.
– Kyllä mä sanon, että HPK oli parempi alussa. Ja varsinkin siinä toisessa erässä ei oikein meinattu löytää omaa peliä, Liukas sanoi Atleetin toimittajan Ville Hirvosen haastattelussa ottelun annista.
– En tiedä, oliko jännitys, innostus, ylilataus, mikä olikaan. Ei oikein ollut pää mukana. Sitten kerättiin joukot kasaan kolmanteen erään ja näytettiin tavallaan tän joukkueen vahvuus. Tärkeä voitto, jatkoi Liukas.
Helsingin Nordiksella katsomo ei kauden avausmatsiin täyttynyt. Noin tuhat lippua jäi myymättä.
– Ihan uskomaton kotiyleisö tuolla. Tunnelma hallissa koko ajan. Uskomaton tuki oli kyllä meillä, kehui Liukas tunnelmaa.
Liukas pelasi HPK:ssa kauden 2022-23 ennen siirtymistään New York Islandersin organisaatioon. Sitä ennen hän pelasi kasvattajaseurassaan TPS:ssä. Lauantaina HIFK pelaakin sopivasti Turussa.
– Kiva startti. Oli kyllä aika paljon intoa tulla tänään hallille ja nimenomaan päästä kotiyleisön eteen pelaamaan. Vanha seura vastassa, niin pieni extralataus tulee vielä siitäkin. Ja lauantaina pääsee kotikaupunkiin ja paljon tuttuja katsomossa ja paljon tuttuja vastustajalla.
– Tosi hieno aloitus tähän Liigakauteen kyllä. Ei voi muuta sanoa, Liukas lisäsi.
Liukas ei päässyt New York Islandersin miehistöön ja pelasi kolmen kauden aikana vain AHL-seura Bridgeport Sound Tigersissa. Nyt hän yrittää valmentaja Olli Jokisen opeilla uutta nousua HIFK:ssa.
– IFK esitti kiinnostusta. Sitten juteltiin seurajohdon kanssa ja sitten juttelin Ollin kanssa. Tuntui, että siinä kohtaa meillä oli samat näkemykset, mihin mun suunta tavallaan on. Halu lähteä takaisin Pohjois-Amerikkaan on kova, Liukas taustoittaa.
NHL-unelmastaan Liukas ei ole luopunut.
– Olli sanoi omat elementtinsä, mitä hän pystyy tuomaan mulle ja auttamaan mua, että mä pääsen siihen mun tavoitteeseen. Se vakuutti oikeastaan mut. Pääsin pääkaupunkiin, paikallispelit nimenomaan IFK:n puolella. Eihän tähän voi muuta kuin syttyä.


























