Tulevalla kaudella hiihtäjät saattavat joutua maksamaan jopa 500 euroa jokaisesta maailmancupin viikonlopusta, johon he osallistuvat, uutisoi Yle Urheilu.
Hiihtoliiton johtokunta päätti, että maksuosuus koskee kaikkia hiihtäjiä. Urheilijat eivät ole asiasta mielissään.
– Asiasta on johtokunnan päätös. Summa ei välttämättä ole 500 euroa eikä missään nimessä suurempi kuin 500 euroa.
– Kansainvälisen kilpailutoiminnan rahoituspohjan varmistaminen vaatii tällaisen toimenpiteen, Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti kertoi tiistaina Yle Urheilulle.
Ikävä ratkaisu johtuu heikosta taloudellisesta tilanteesta.
Viime keväänä julkaistun katastrofaalisen tilinpäätöksensä jälkeen talouden kriisiohjelman perustanut Hiihtoliitto ry on tehnyt monenlaisia toimenpiteitä, joiden avulla taloustilanne käännetään paremmaksi.