Kuva: All Over Press

HPK hankki Kristian Vesalaisen – muitakin ottajia olisi ollut

Roope Määttä |

HPK kertoo tehneensä Kristian Vesalaisen kanssa yhden vuoden sopimuksen.

Vesalainen palaa HPK:hon pelattuaan muualla kolmella edellisellä kaudella. Viime kaudella laitahyökkääjä pelasi HIFK:ssa 40 runkosarjan ottelua tehoin 17+19=36.

– Kristian on vahva, hyökkäysvoimainen pelaaja, joka on tunnettu vaarallisesta laukauksestaan. Nuoresta iästään huolimatta hän on kokenut pelaaja, jonka odotetaan tuovan johtajuutta jäälle ja koppiin, sanoi HPK:n toimitusjohtaja Kaj Källarsson seuran sivuilla.

– Olemme erittäin iloisia saadessamme hänet takaisin Kerhon paitaan tulevalle kaudelle.

Siirtohuhuissa Vesalaista vietiin myös muihin osoitteisiin, kuten Kärppiin, Lukkoon, Tapparaan ja TPS:ään (lue uutinen). HPK oli kuitenkin lopulta seura, joka sai Vesalaisen, 26, napattua.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA