HPK kertoi maanantaina pestanneensa useisiin Liiga-seuroihin huhumyllyssä yhdistetyn Kristian Vesalaisen.
Ainakin Kärppien, Lukon, Tapparan ja TPS:n on kerrottu tehneen tarjouksen hyökkääjästä (lue uutinen). Valinta osui kuitenkin lopulta HPK:hon, ja Hämeen Sanomien mukaan siihen vaikutti erityisesti valmentaja Mikko Manner.
– Mamba on tuttu ja tykkään tosi paljon siitä, miten hän koutsaa. Olen myös kuullut paljon hyvää, miten arki siellä nyt sujuu, Vesalainen sanoi lehdelle.
Aiemmin Vesalainen on pelannut Mannerin alaisuudessa Kärpissä keväällä 2018. HPK:n pääkäskijä luotsasi tuolloin oululaisseuran mestaruuteen.
– Hän oli tosi rento valmentaja. Hänen kanssaan pystyi keskustelemaan asioista ja peleistä, Vesalainen suitsutti uusvanhaa valmentajaansa ja jatkoi.
– Mamba on tosi innoissaan lätkästä. Ei ole sellaista, että tekee vain työt pois, vaan on oikeasti kiinnostunut pelaajasta ja joukkueesta.
Vesalaisen HPK:n kanssa tekemä sopimus on vuoden mittainen (lue uutinen).