Norjalainen hiihdon ja yleisurheilun huippulupaus Malin Hoelsveen on valinnut yleisurheilun, uutisoi Oppland Arbeiderblad.
Hoelsveen on voittanut ikäluokkatasojen kultamitaleja sekä keskimatkojen juoksussa että maastohiihdossa. Norjan TV2:n mukaan Hoelsveen kertoi jo kesäkuussa, että olisi valitsemassa yleisurheilun.

💣 Nyt jysähtää
🎾 Nappaa maukas tennisvihje!
Wimbledoniin erittäin maistuva vihje ulkona. Käy nappaamassa ja käytä koodia ATLEETTI25. Saat seuraavan vihjeen kaupan päälle!
ATLEETTI x VEDONLYÖJÄ.com
Nyt päätös on varmistunut eli Hoelsveen lopettaa hiihtämisen ja keskittyy jatkossa yleisurheiluun. Hoelsveen voitti alle 18-vuotiaiden EM-kultaa 800 metrillä vuonna 2022.
– Päätös ei ollut helppo. Olisin mielelläni panostanut yleisurheiluun yhdessä elämässä ja maastohiihtoon toisessa, Hoelsveen sanoi OA:lle.
Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.
Aiemmin Hoelsveen sanoi TV2:lle, että valinta on yksinkertaisesti pakollinen.
– Minusta tuntuu, että olen kahtena edellisenä vuonna todennut panostavani juoksuun, mutta hiihto on silti kulkenut hyvin. Nyt huomaan, että taso ympärillä nousee koko ajan molemmissa lajeissa. Silloin on vaikeaa pysyä mukana sekä hiihdossa että juoksussa.
Norjalainen hiihtoasiantuntija Petter Skinstad oli aiemmin kertonut mediassa, että Hoelsveen ei olisi järin kaukana olympiapaikasta hiihdossa.
– Malin on yksi maan lahjakkaimmista maastohiihtäjistä ja maailman suurimpia sprinttilahjakkuuksia, Skinstad totesi.
Kesäkuussa Skinstad piti Hoelsveenin lopettamispäätöstä jättimäisenä menetyksenä norjalaiselle maastohiihdolle.