Kuva: All Over Press

Wilma Murto avautui HS:lle: Yksi asia rikkonaisessa kaudessa täysin poikkeuksellinen

Roope Määttä |

Wilma Murto sairastui Suomi–Ruotsi-maaottelun jälkeen, mikä ajoi seiväshyppääjän kymmenen päivän tauolle harjoituksista.

MM-kilpailuihin valmistautuva Murto, 27, sanoi Helsingin Sanomien mukaan Tokiossa, että hänen suorituskykynsä maanantaiyön seiväskarsinnan alla on iso kysymysmerkki.

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

Ennen Ruotsi-ottelun jälkeistä sairastumistaan Murto oli ehtinyt palata pitkältä tauolta elokuun puolivälissä. Maaottelu oli seiväshyppääjälle vasta kauden toinen kilpailu.

– Koko vuonna olen tehnyt kuusi seivästreeniä, Murto sanoi HS:lle.

Ero on tavalliseen vuoteen on huomattava, sillä tavallisesti urheilija tekisi 30–40 lajiharjoitusta.

– Vaikuttaa laajasti suoritusvarmuuteen ja tekniseen tekemiseen. On pitänyt mennä tärkeillä perusasioilla. Mitään uutta en ole päässyt oppimaan, Murto jatkoi.

Naisten seiväshypyn finaali kilpaillaan Tokiossa keskiviikkona kello 14.10 alkaen. Katso MM-kilpailujen ohjelma kokonaisuudessaan painamalla tästä.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA