Kuva: All Over Press

Lauri Markkanen aloittaa yhdeksännen NBA-kautensa – kommentoi Utah Jazzin pelaajia: “Joukko lapsia”

Matias Hauhia |

Suomen koripallon supertähti aloittaa jo yhdeksännen NBA-kautensa tulevana yönä.

Lauri Markkasen edustama Utah Jazz aloittaa kautensa torstain vastaisena yönä. Ensimmäisessä ottelussa kotikentällä vastaan asettuu Los Angeles Clippers.

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

Markkasen kesälomaan kuului EM-koripalloa Susijengin kanssa. Historialliseen neljänteen sijaan päättynyt turnaus oli Markkasen mukaan upea kokemus.

– Emme saaneet ihan sitä, mitä halusimme, mutta isossa kuvassa saavutimme paljon, Markkanen kommentoi EM-kisoja seuran mediapäivässä.

Alkava kausi on Markkaselle kolmas Utah Jazzissa. Joukkue on ollut pitkään rakennusvaiheessa ja sama meno näyttäisi jatkuvan tälläkin kaudella. Utah kauppasi kesällä muun muassa John Collinsin ja Jordan Clarksonin, joten odotukset joukkuetta kohtaa eivät ole korkealla.

Atleetin supertietokoneen arvion perusteella asiaa ei tänäkään vuonna ole asiaa pudotuspeleihin.

Markkasella itsellään uskoa joukkueeseen riittää. Hänen mukaansa joukkueessa tunnelma on tällä hetkellä kohdallaan.

– Tunnelma on todella hyvä ja kaikki vitsailevat yhdessä. He ovat joukko lapsia, Markkanen nauraa.

Joukkueen tähti kertoo saaneensa arvokasta kokemusta johtamisesta EM-kisoissa, jota hän yrittää tuoda mukaan myös seurajoukkueeseensa.

– Yritän johtaa heitä ja sain siitä kokemusta EM-kisoista. Se oli minulle arvokasta oppia. Yritän auttaa nuoria pelaajiamme paremmiksi pelaajiksi, jotta he voivat ottaa seuraavat askeleet urallaan, Markkanen sanoo.

Markkasen ympärillä on vellonut paljon siirtohuhuja pitkin kesää ja syksyä. Monien mielestä suomalaisen olisi parasta vaihtaa maisemaa, sillä Utah ei ole tarpeeksi kilpailukykyinen NBA:ssa.

– Rakastan olla Utahissa. Huhuja on liikkunut, mutta en kiinnitä huomiotani niihin. Kuka tahansa voidaan treidata tässä liigassa.

– Jos jotain tapahtuu, siihen on sopeuduttava. En ole koskaan elänyt jossittelu-maailmassa ja lukenut huhuja. len aina ollut sataprosenttisen sitoutunut joukkueeseen, jossa pelaan, eikä mikään muuta sitä

Markkanen ei ole vielä kertaakaan pelannut urallaan NBA:n pudotuspeleissä.

Utah Jazz avaa kautensa Suomen aikaa noin kello 4.00 aamuyöstä torstaina. Kaikki NBA:han tarvittavan tiedon löydät tästä linkistä.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA