Hockeynews uutisoi, että Oskari Laaksosen paluu Luulajaan on jo selviö. Suomen EHT-turnauksessa esiintyneellä puolustajalla oli kaksivuotinen sopimus Sveitsin pääsarjajoukkue Bielin kanssa.
Bielissä Laaksonen joutui nopealla aikataululla valmentaja Martin Filanderin koirankoppiin. Alkukauteen kerkesi mahtua jo useampi katsomokomennus.
Luleå HF:n kokoonpanosta löytyy läjä suomalaisia, mutta lukema on mediatietojen mukaan harvenemassa. Laaksosen saapumisen myötä ainakin Kasper Kotkansalon päivät näyttävät olevan luetut.
Kotkansalon, Otto Leskisen, Eetu Koivistoisen, Anton Levtchin, Heikki Liedeksen ja Markus Nurmen Luulajan alkukausi on ollut hankala. Hallitseva Ruotsin mestari löytyy 24 ottelun jälkeen sarjataulukon sijalta 11.
Sveitsissä 16 ottelua tehoin 0+4 pelanneelle Laaksoselle Luulaja on tuttu paikka. Kahtena viime kautena 26-vuotias puolustaja edusti pohjoisruotsalaisia 76 ottelun verran, keräten pistesaldon 8+39=47.

























