MM-kisojen lohkoarvonnan alla kuohuu.
Valkoinen talo tiedotti, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump osallistuu jalkapallon MM-turnauksen lohkojen arvontatilaisuuteen perjantaina Washingtonissa, kertoo muun muassa Expressen.
Kansainväliesen jalkapalloliitto FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino ilmoitti aiemmin, että ennen arvontaa jaetaan rauhanpalkinnon.
Palkinnon odotetaan menevän Trumpille. The Athleticin mukaan ilmoitus rauhanpalkinnosta tuli yllätyksenä suurimmalle osalle FIFA:n neuvostosta.
Useat lähteet kertoivat, ettei neuvostoa ja FIFA:n varapuheenjohtajia kuultu tai he olleet mukana FIFA:n rauhanpalkinnon perustamisessa. Heillä ei myöskään ole ollut sananvaltaa palkinnonsaajan valintakriteereihin.
Maailmanlaajuinen ihmisoikeus- ja edunvalvontajärjestö Human Rights Watch on nyt kirjoittanut FIFAlle kirjeen, jossa se pyytää lisätietoja palkinnosta. Kirjeessä halutaan tietää esimerkiksi, millaisia kriteerejä ehdokkaan tulee täyttää, jotta palkinnon voi saada.
FIFA ei ole vastannut kirjeeseen.
Palkinnon jakaminen Trumpille on herättänyt suurta kritiikkiä. Valtiotieteen professori Ross Baker arvosteli kovin sanoin uutta palkintoa Dagbladetille.
– Se paisuttaa Trumpin egoa entisestään. Se on häpeällistä.
Jalkapallon MM-kisat pelataan ensi kesänä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa.






















